Luin muutama viikko sitten Näkökulmia-palstalta Marjo Mäkinen-Aakulan kirjoituksen Luonnollisempaa ja kiireettömämpää elämää. Kirjoitus puhetteli minua, koska en tunnistanut siinä kuvattua kaupunkilaisen elämää.
Olen Orivedeltä kotoisin ja nyt jo pitkään pääkaupungissa elänyt ihminen.
En ole yli 40 ”kaupunkivuoden” aikana koskaan vetänyt verhoja ikkunani eteen yksityisyyden varjelemiseksi. Juuri pesin kerrostaloasuntoni ikkunoita. Niistä irtosi männyn siitepölyä ja linnunkakkaakin, ei mustaa rasvaa. Ikkunasta näen taivasta, koivuja, mäntyjä, jalavia ja naapurikerrostalojakin. Metrolle kävelen 15 minuuttia, samoin viljelypalstalleni tai meren rantaan. Koiran kanssa pääsen metsään 10 minuutissa. Tiklit ja varpuset iloitsevat pihassa jalavan siemenistä. Tämä ei tunnu asvalttiviidakolta.
Nuorena noin 50 vuotta sitten kannoin rintapielessäni ”desentralisaationappia”, joka kertoi esimerkiksi siitä, että koko Suomi on pidettävä elävänä ja toimivana elin- ja työympäristönä sekä siitä, että päätöksentekoa on vietävä lähelle ihmisiä. Tätä aatetta kannatan edelleen, mutta en kannata vastakkainasettelua. Oma hyväni ei lisäänny toisia tai toisenlaista mollaamalla.
Täällä pääkaupungissa ajoittain sapettaa, että politiikassa valtaa pitävät haluavat luoda vastakkainasettelua kaupunkien, varsinkin pääkaupungin ja maaseudun välille. Samaa henkeä ja entisaikaista, yksinkertaistettua kuvausta kaupungista ja kaupunkilaisita tunnistin Mäkinen-Aakulan kirjoituksessa.
Mitä onkaan luonnollinen? Joku sanoi, että kiire on mielentila. Elämänkulku ja -valinnat vievät ihmisiä erilaisiin töihin ja elinympäristöihin. Kaikki eivät voi valita mökkilaitureita ja lemuskujanteita elämäpiirikseen. Jotkut eivät edes halua. Työtä voi olla paljon sekä maalaisella että kaupunkilaisella, vaikka se saattaa olla erilaista työtä. Toivottavasti työtä on.
Oman elämänkokemukseni ja arvomaailmani pohjalta ajattelen, että erilaisissa paikoissa elävät ja työtään tekevät ihmiset ovat tarpeinen, iloineen ja suruineen hyvin samanlaisia. Meissä on paljon enemmän yhteistä kuin erottavaa. Jokaista ihmistä tarvitaan.
Kaikenlaisissa elämänpiireissä on hyviä ja huonoja puolia. Tarvitsemme sekä maaseutua että kaupunkeja ja molempien hyvinvoinnin edistämistä. Sisua ja joustavuutta sekä toisten auttamista, lähimmäisyyttä ja arvostusta tarvitaan molemmissa.
Tulevat ajat ovat haasteellisia varmasti koko Suomen taloudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille, erityisesti koronapandemian vuoksi. Suomi tarvitsee nyt uudenlaista politiikkaa. Olisiko nyt aika kääntää katseemme, sanamme ja tekomme toistemme ja monenlaisuuden arvostamiseen, vuoropuheluun ja kannustamiseen? Niitä tarvitaan nyt kaupungeissa ja maaseudulla, Suomessa ja koko maailmassa selviytyäksemme ”uudessa normaalissa”.
Marja Lindholm
