Naisten kelkkailumaajoukkue kävi lauantaina harjoittelemassa Längelmäki Hallin jäällä. Halli on ehdolla joukkueen kotimaiseksi tukikohdaksi ja treenipaikaksi.
Suomen Kelkkailuliitto julkisti syksyksi rekrytointikampanjan, jolla haettiin uusia kelkkailijoita valmennuksen piiriin. Joukkueeseen valikoitui viisi naista, jotka kaikki ovat lähteneet uuden lajin pariin korkealle asetetuin tavoittein.
– Suuntaamme heti alkuun kohti kansainvälisiä kilpailuja. Päätavoitteemme on, että ainakin yksi tästä joukosta pääsee vuoden 2026 olympialaisiin, valmentaja Jani Tilvis kertoo.
Joukkueen lajina on toistaiseksi vain yhden hengen ohjaskelkkailu. Myös kahden hengen ohjaskelkkailu saattaa tulla jatkossa mukaan. Lajissa kilpailija laskee jalaksilla varustetulla kelkalla selinmakuulla jalat menosuuntaan. Reilun 20 kilon painoista kelkkaa ohjataan vartalon kallistuksin ja pohkeiden avulla.
Kilpailut käydään jääpintaisilla radoilla, joita on koko maailmassa vain parisenkymmentä. Radat ovat muodoltaan kuin kouruja tai rännejä. Jyrkkien kaarteiden seinämät nousevat korkealle, jotta kelkat pysyvät radalla. Nopeudet nousevat jopa 140 kilometriin tunnissa.
Lähin kilpailu- ja harjoittelurata sijaitsee Latvian Siguldassa. Suomenkin maajoukkue käy juuri siellä treenaamassa.
Lähtöjen harjoittelu on tehokasta tasajäällä
Kelkkailijat tekevät kotimaassa lajinomaisia harjoitteita tasaisella jäällä. Tavoitteena on, että maajoukkue varaa jostain hallista säännöllisesti toistuvan vuoron.
– Längelmäen jäähalli sijaitsee joukkueen kelkkailijoiden kannalta hyvällä paikalla. Yksi heistä asuu Längelmäellä, ja muutkin tulevat Tampereelta ja lähiseudulta. Tämä voisi olla meille toimiva tukikohta, Tilvis arvioi.
Joukkueen on tarkoitus kokoontua jääharjoituksiin vähintään joka toinen viikko, mutta mielellään useamminkin.
Tasaisella jäällä harjoittelu on tärkeää kaikille kelkkailijoille. Jäähallissa on mahdollista treenata erityisesti lähtöjä erityisen tehokkaasti, koska niitä voi tehdä kymmenittäin yhden harjoituksen aikana.
– Kilparadalla harjoitellessa tahti voi olla ehkä kerta tunnissa, Tilvis vertaa.
Halliharjoitteisiin tuodaan aidon malliset lähtöportit, joista kelkkailija vetäisee itsensä matkaan. Myös ajanottolaitteet ovat tarpeen lähtöjen rivakkuuden mittaamiseksi.
Tasajäällä harjoittelu on muutenkin hyödyllistä erityisesti aloitteleville kelkkailijoille. Rauhallisessa vauhdissa hiotaan esimerkiksi sitä, että oikea laskuasento löytyy nopeasti startin jälkeen.
Ei pelottanut, vaikka ehkä vähän olisi syytä
Naisten kelkkailuviisikkoon kuuluvat Adelina Sällilä, Erica Martelius, Karoliina Sällilä, Aino Mäenpää ja Anni Valkeinen. Tampereella asuva Mäenpää on lähtöisin Jämsästä. Valkeinen asuu Längelmäellä.
– Kun sain tietää, että liitto etsii uusia kelkkailijoita, innostuin asiasta heti. Kerroin asiasta myös ystävälleni Ainolle, ja täällä nyt sitten olemme kumpikin, Valkeinen kertaa alkusyksyn tapahtumia.
– Minulla ei ole varsinaisesti urheilutaustaa, vaikka olenkin harrastanut joitakin lajeja. Kiinnostuin kelkkailusta, koska se tuntui jotenkin hauskalta ja erilaiselta. Siinä on myös vauhtia.
Tulevien kelkkailijoiden uskallusta testattiin laskemalla alas Puijon hyppyrimäen alastulorinnettä. Sittemmin joukkue on päässyt jo kertaalleen tosi toimiin Siguldassa.
Ensin olivat vuorossa laskuharjoitukset lyhyellä starttiradalla. Sitten ensikertalaiset suuntasivat kisaränniin.
– Ensimmäinen lasku tuntui tosi hienolta. Vauhtia oli niin paljon, että siinä ei ollut aikaa ajatella mitään muuta kuin keskittyä täysillä laskemiseen. Minua ei ihmeemmin pelottanut, vaikka ehkä olisi ollut syytä, ainakin vähän, Valkeinen muistelee.
Mielen ja kehon hallintaa
Valmentajan mukaan kelkkailu ei ole vauhtilajien vaarallisimmasta päästä. Mustelmia ja kolhuja tulee kaikille, sillä kädet ja kyljet tekevät kovassa vauhdissa väistämättä läheistä tuttavuutta radan jäisten seinämien kanssa.
Tampereella asuvalla Marteliuksella on kokemusta jalkapallosta, ringetestä, jääkiekosta, telinevoimistelusta ja yleisurheilusta. Kelkkailu tuntui kiinnostavalta tilaisuudelta harjoitella ja kilpailla tavoitteellisesti aivan uudenlaisessa lajissa.
Mielessä siintelevät jo talvikauden tulevat kisat. Ryhmän omat karsinnat kisaillaan Latviassa joulukuussa, ellei koronatilanne tuo mutkia matkaan.
– Tammikuulla olisi ensimmäinen maailmancupin kilpailu. Suomella on yksi paikka sinne, ja pian nähdään, kuka meistä sinne pääsee, Martelius pohtii.
Kilpakelkkailijan pitää olla sopivassa määrin hurjapäinen. Tästä koko joukkue on yhtä mieltä. Kovaa vauhtia ei saa pelätä.
– Kelkan ohjaaminen vaatii käsivoimia, ja päätä on jaksettava pitää oikeassa asennossa koholla koko laskun ajan. Siksi fysiikankin pitää olla kunnossa.
Tilvis vahvistaa, että kelkkailu ei ole mitään kepeää pulkalla laskettelua. Kilparatojen kaarteet ovat tiukkoja, ja kelkkailijaan kohdistuu melkoisia g-voimia.
– Vajaan minuutin mittainen lasku on raju rutistus, johon pitää pystyä keskittymään täydellisesti. Kelkkailu vaatii rohkeutta, mutta se on myös kokonaisvaltaista kehon ja mielen hallintaa.
Muokattu 23.11.2020 klo 17.30: Lisätty tieto, että joukkue saattaa ottaa ohjelmaansa myöhemmin myös kahden hengen ohjaskelkkailun.
