”Koskaan työtä tahdo tee-eeh-dä-ä-ee-ee-en, koskaan työtä tahdo teeh-dä-ä en!”
Näin lauleli aikoinaan Anita Hirvonen eräässä biisissään. Epäilen kuitenkin Anitan olleen kukoistusvuosinaan puuhakas ja työteliäs naisihminen, mutta pakkohan oli laulaa niistä nuoteista ja teksteistä, joita levytystilanteessa kulloinkin neneän eteen tuupattiin!
On paljon samoin ajattelevia ihmisiä, myös nuoria, joita työnteko ei sanottavammin kiinnosta. Toisaalta myös työn vältteleminenkin alkaa olla totista työtä, samoin sen uuttera etsiskelykin.
Nykyinen digiaika ei ole kummoisestikaan helpottanut työsuhteen onnekasta löytymistä. Se on tainnut vain hankaloitua. Perinteisen päivätyön, 2- ja 3-vuorotyön, ja pätkätöiden lisäksi ovat syntyneet etätyöt.
Kuten otsikoissa sanoin, kaikki työ ei ole aina tarpeellista. Saattaa se siltä aluksi näyttää, mutta aikojen vierittyä havaitaan, että turhaan nuokin hommat tulivat tehdyiksi! Paljon turhia töitä olen itsekin tehnyt.
Mitä ylemmäksi hierarkiassa noustaan, sen hämärämmäksi työnteon käsite muuttuu, kadotakseen lopulta kokonaan. Edustamista ja vaikuttamista jää jäljelle johtoportaitten hommista.
Palkan maksaminen raskaasta fyysisestä työstä on melko nuori, ja pakon edessä tehty keksintö. Nykyistä muinaisempina aikoina muun muassa roomalaiset valloittivat uusia alueita, joskus vain siitä syystä, että saivat lisää orjia fyysiseen työhön, jota he eivät enää itse viitsineet tehdä.
Lapsityövoimaa käytettiin Euroopan hiilikaivoksissa, ja tietenkin myös maataloudessa.
Kansakouluaikoinani laulettiin erästä laulua, josta löytyivät nämä riimit: Pikkuinen paimen, nyt kenkäsi jalkaan, lehmien lypsy, kas lypsy jo alkaa. Loppuriimi on surullinen: Lehmät vie kauaksi korpeen!
Nykyisen kaltaista lapsuutta pikkupaimenet eivät kokeneet, suuri sääli! Ay-liike laillistettiin sodan jälkeen, ja työehtosopimuksia tehtiin kaikille aloille. Työnantajaleiri oli puolustuskannalla, ja työntekijäpuoli hyökkäysasemissa. Ajat ovat muuttuneet, ja tilanne on nyt päinvastainen. Työn hinta on aina ollut liian korkea työnantajapuolen mielestä, ja työntekijäpuolen mielestä liian halpa.
Johtamisen kalleutta nykyinen EK ei harmittele. Se saa olla vaikka kuinka kallista tahansa. Ylärajaa ei ole. Kaikilla ihmisillä aikaa on samat 24 tuntia vuorokaudessa, mutta onko ökyjohtaja vielä tuolloin oikeutetusti duunaria kalliimpi, ja hyödyllisempi, on toinen juttu.
Huippujohtajat tekevät myös huippumokia. Tapaus Elop on vielä tuoreessa muistissa.
Paluuta orjatyön aikoihin ei onneksi ole. Ilmaiseksi tehty työ romahduttaisi yhteiskuntamme. Verotuloja ei kerry, syntyisi vain harmaatalous kaaoksen keskelle. Myös työn kalleutta moittivat työnantajatkin romahtaisivat. Isojen yritysten johtajat katselevat maailmaa vain yritystensä ja niiden tuloskehitysten valossa. Yhteiskunnallista näkemystäkin tarvittaisiin, kaiken teollisuustuotannon kun pitäisi palvella meitä tavallisia pulliaisia. Tätä vartenhan suuryhtiöt on perustettukin.
Asia on unohdettu, niistä on tullut itsetarkoitus olemassaololleen.
Wild Heart
