Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin kodissa, jossa sain paljon rakkautta ja huolenpitoa. Jostain syystä nuoruusvuosinani kuitenkin huomasin omaavani todella huonon itsetunnon. Tuo huonommuuden tunne vaikeutti elämääni monin tavoin ja vieläkin kannan vähintäänkin jonkinlaisia arpia tuosta jo parannetusta tunnevammasta.
Uskoon tultuani armon ymmärtäminen tiedon tasolla oli huonon itsetunnon omaavalle helppoa. Oli selvää, että kaikki oli lahjaksi saatua, sillä enhän ollut mitään itsessäni koskaan ollutkaan. Kokemuksen tasolla, käytännön elämässä, vanha piiskuri kuitenkin sai minut suorittamaan aina vaan ahkerasti asioita, jotta edes hivenen kelpaisin muille ihmisille ja Jumalalle.
Rippikoulussa opetin monet kesät ansaitsemattomasta armosta Kalevi Lehtisen sanoin: ARMO = Ansaitsematon, Rakkaus, Minun, Osakseni.
Puhuin armosta, mutta elinkö itse armosta? Kesti vuosikymmeniä ennen kuin väsyin suorittamiseen, paloin loppuun ja annoin periksi. En tule koskaan kelpaamaan kaikille ihmisille, mutta tällaisena ”arpisena” Jeesuksen seuraajana kelpaan Jumalalle. Yksin usko Jeesukseen riittää pelastukseen.
Mitä sitten armosta eläminen tavallisessa arjessa minulle merkitsee tänä päivänä? Epäonnistumisieni kautta olen päässyt hivenen ymmärtämään Jumalan suuruutta ja nöyrtymään sen edessä. Jumalan suunnitelmat ovat niin paljon suuremmat ja hänen valintansa aivan toisenlaiset kuin meidän ihmisten. Raamattu on täynnä esimerkkejä hänen suunnitelmistaan ja valinnoistaan.
Ensimmäisessä Samuelin kirjassa on hyvä esimerkki siitä, kuinka Jumala valitsi Daavidin, parrattoman paimenpojan, tulevaksi kuninkaaksi kaikkien riuskojen, ihmisen silmin kuninkaaksi sopivien seitsemän veljeksen sijaan. Daavidin isä Iisai ei ollut edes katsonut tarpeelliseksi haetuttaa nuorinta poikaansa paimenesta aterialle profeetta Samuelin kanssa. Herra sanoi Samuelille: ”Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen”.
On vapauttavan armollista saada olla Herran pikku piikanen. Katsella kuinka Herra toimii omalla tavallaan ja ajallaan. Yllättyä ja huomata, mihin hän tänään askeleeni ohjaa, kenen luo ja millaisiin tehtäviin.
Kaikkea maailman hätää ei tarvitse itse yrittää kohdata. Toista uskovaa ei myöskään tarvitse kadehtia, vaikka näyttääkin siltä, että tuo toinen on saanut siunauksia ylen määrin ja on Jumalan käytössä väkevästi. On jopa lupa iloita tuon toisen puolesta ja siitä, että Jumalan valtakunnan työ menee eteenpäin, sillä niin on Herra armossaan hyväksi nähnyt.
Tällaista on minulle, Herran muovaamalle saviastialle, eletty armollinen arki tänä päivänä.
Tiina Suoniemi-Hakonen
diakoni
Juupajoen kappeliseurakunta
