Vauhti ja ohittelu kiehtovat nuorta huimapäätä – edes paha kolari ei hillinnyt menohaluja

Karting on vähän niin kuin formula-autoilua pienoiskoossa. Eevert Reijonen (17) kurvailee tässä Lentolan radalla Kangasalla. Kuva: Rina Ritonen

Kun pian 11 vuotta täyttävä Eevert Reijonen muutama vuosi sitten innostui formuloista ja halusi kokeilla kilpaa ajamista, oli Tuomas-isän ensin selviteltävä, mistä lähin kartingin eli mikroautoilun harrastuspaikka näin pienelle lapselle löytyisi. Sellainen bongattiin Kangasalta.

– Siellä järjestetään junnuiltoja, jossa pääsee kokeilemaan ajamista kerhon autoilla. Innostuin heti, kun kolme vuotta sitten pääsin testaamaan.

Mikä kartingissa kiehtoo?

– Vauhti, sanoo Eevert heti ja jatkaa:

– Vaudin lisäksi se, että pääsee ohittelemaan muita.

Yksipaikkainen, putkirunkoinen kartingauto kulkee 80–90 kilometrin tuntivauhtia. Kartingrata on pituudeltaan vajaan kilometrin.

Eevert Reijosella on nyt viimeiset pari vuotta ollut oma auto, ja kilpailukokemustakin on jo ehtinyt kertyä. Tällä ja edelliskaudella hän on ajanut Micro-luokassa Hämeen harrastajakiertueen osakilpailuja. Myös ympäri Suomea järjestettävistä kansallisista kisoista on jo esimakua.

– Paras sijoitukseni on kolmas. Harrastajakiertueella oli noin 40 osallistujaa, ja siinä olin kokonaistuloksissa viides. Aluemestaruuskisoissa sijoitus oli koneongelmien takia kuudes.

Eevert Reijonen muistelee, kuinka hän oli vielä pari vuotta sitten sen verran pienikokoinen, ettei nähnyt rataa ratin takaa, vaan hänen piti katsella ratin sivuilta. Myös liukkaat renkaat haastoivat ensimmäisillä ajokierroksilla. – Onnistuin ajamaan pari ekaa mutkaa ja sen jälkeen meni hiekalle, hän muistelee nyt hymyssä suin. Kuva: Heli Rahkonen

Kolariherkkä debyyttikausi

Ensimmäistä kilpailukauttaan Eevert Reijonen kuvailee kolariherkäksi.

– Ensimmäinen kisakausi viime vuonna oli sellaista kolariajamista, Eevert pudistelee päätään.

– Mutta tällä kaudella olen saanut hyviä suorituksia.

Ensimmäisestä kolaristaan Eevert selvisi pienellä kylkikivulla osuessaan kaverin auton renkaisiin. Seuraavassa kisassa Forssassa rysähti pahemmin.

– Menin pään kautta ympäri, hän selittää.

Sivusta katsonut isä näki kauhukseen, kuinka Eevertin auto osui nopeassa mutkassa kilpakumppanin auton renkaisiin ja siitä ympäri. Eevert lensi ulos autosta.

Onnettomuuden jälkeen hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan Hämeenlinnaan. Eevert selvisi hurjasta tilanteesta ruhjeilla. Lisäksi jonkin aikaa hän joutui kävelemään kyynärsauvojen kanssa.

– Siinä olisi voinut käydä huonosti, mutta kypärä ja niskatuki pelastivat minut. Onnettomuuden jälkeen seuraavassa kilpailussa pelotti, Eevert myöntää.

Myös Tuomas-isää kaatuminen havahdutti.

– Sen myötä konkretisoitui, että tässä voi sattua. Aina ei pysty välttymään kolareilta.

Tuomas Reijonen huomasi myös, että seuraavassa kilpailussa Eevert oli erityisesti ohitustilanteissa varovaisempi.

– Ensimmäinen mutka on aina paha. Ajamme kahdessa jonossa peräkkäin ensimmäiseen mutkaan. Siinä on kolaririski suurimmillaan. Jos tästä selviää, kisa jatkuu, Eevert kertoo.

Hän tosin kertoo, että jännittää kilpailuja aina melko paljon.

– Välillä kädet tärrää, hän kuvailee.

– Lähtö on se jännittävin hetki. Sen jälkeen keskityn vain hyvään ajolinjaan. Isän kanssa vaihdetaan tsemppipeukut aina ennen kisaa onnea tuomaan.

Niskatuki ei ole pakollinen ajovaruste, mutta Eevert Reijoselle se on jo osoittanut tärkeytensä onnettomuustilanteessa. Ilman sitä olisi voinut käydä huonosti. Sen lisäksi, että se suojaa niskaa, se estää kypärän heijaamisen ja vaimentaa päähän kohdistuvia iskuja. Kuva: Heli Rahkonen

Lyijypainoja lisänä

Ennen kisaa on hyvä tutustua rataan etukäteen ja miettiä sopivia ajolinjoja ja ohituspaikkoja. Joskus radalle pääsee harjoittelemaan jo edellisenä päivänä, toisinaan Eevert tutustuu rataan netin ja videoiden välityksellä.

– Kisapäivänä auto säädetään sopivaksi: mietitään, millä rattaalla lähdetään ja pitääkö esimerkiksi moottoria vielä säätää rataa varten, Tuomas Reijonen kertoo.

Ennen kilpailua ajetaan harjoitukset ja aika-ajot, joiden perusteella kilpailun lähtöjärjestys määräytyy. Itse kilpailussa ajetaan kaksi alkuerää ja finaali.

Autot katsastetaan ennen kilpailua ja katsotaan, että ne ovat sääntöjenmukaiset ja turvalliset. Lisäksi kuljettajan on oltava tietyn ikäinen, ja kuljettajan ja auton on yhdessä täytettävä annettu vähimmäispaino. Micro-luokassa se on ollut 106 kiloa, ensi kaudella Raket-luokassa 115 kiloa.

– Eevert kun on langanlaiha, ensi kaudeksi täytyy taas laittaa pari muutaman kilon lyijylimppua painoksi autoon, kun siirrytään seuraavaan luokaan, Tuomas Reijonen kertoo ja vitsailee talvella pidettävästä massakaudesta.

Kilpailut ja harjoitukset ajetaan aina ulkona, joten sää vaikuttaa kulloiseenkin kisaan.

– Sadekeli on aina haastava.

Kaksikko kertoo esimerkin viime vuodelta, kun heillä ei vielä ollut autoon sadekelin renkaita erikseen. He tosin olivat yrittäneet hankkia niitä vielä viime hetkellä ennen kilpailua, mutta ne olivat kaikkialta loppuunmyyty.

– Kisapäivän aamuna oli märkää ja sateista, joten moni lähti kisaan sadekelin renkailla. Sade kuitenkin loppui, ja rata alkoi kuivua kesken kilpailun, mikä kääntyi meidän onneksemme, sillä slikseillä renkailla ajaneet olivat tuossa kisassa aivan ylivoimaisia. Muilla sadekelin renkaat sulivat kuivuneeseen rataan.

Eevert Reijonen sai oman kartingautonsa pari vuotta sitten. Sitä on kilpailumatkoilla kätevä liikutella varikkokärryn avulla. Kuva: Heli Rahkonen

Kesällä formulaa, talvella lätkää

Kovasta innostaan huolimatta Eevert Reijonen osaa silti suhtautua varsin kypsästi kilpailemiseen.

– Eivät minua haittaa huonotkaan tulokset. Seuraavalla kerralla sitten paremmin.

Kilpakumppanienkin kesken vallitsee hyvä yhteishenki.

– Me ollaan kavereita, mutta kolaritilanteissa kyllä vähän suututaan, Eevert Reijonen kuvailee.

Hän on huomannut, että kokemus kartuttaa taitoja. Isä Tuomas toteaa, että tämä pätee myös mekaanikkoon, jota ilman lapsi ei voi harrastaa.

– Mekaanikoltakin tämä on vaatinut harjoittelua, kun ihan nollasta on lähdetty. Pikkuhiljaa on oppinut, mitä pitää tehdä. Myös mekaanikkojen kesken vallitsee hyvä yhteishenki, ja kokeneemmilta olen poiminut vinkkejä. Tämä on minulle ja Eevertille mukava yhteinen harrastus. Tähän voi jokainen satsata tavallaan. Pienellä pääsee mukaan, mutta sen jälkeen vain taivas on rajana.

Mikäli Eevertiä on uskominen, harrastukseksi kilpaa ajaminen ei kuitenkaan jää. Myös jääkiekkoa pelaavalla Eevertillä nimittäin on jo suunnitelmat tulevaisuuteen.

– Kesäisin ajan formulaa ja talvella pelaan NHL:ssä.

Eevert Reijonen kertoo, että ajaminen vaatii käsivoimia ja jalkalihaksia. Myös hyvästä yleiskunnosta, koordinaatiosta ja ketteryydestä on apua.

Jääkiekko ja karting ovat siinäkin mielessä hyvä harrastuspari, että talvella pystyy panostamaan toiseen, kesällä toiseen.

– Kartingkausi on kohtuu lyhyt. Nyt alkaa olla aika kylmä jo. Tällä viikolla täytyi ajon jälkeen jo lämmittää käsiä renkaissa, Eevert Reijonen hymyilee.

Ajovarusteista kypärä on tärkein. Lisäksi Eevert Reijonen käyttää ajopukua, niskatukea, ajokenkiä ja -hanskoja sekä kylkiliiviä. Eevert Reijonen haaveilee uudesta autosta, sillä vihreä kypärä ei hänen mielestään sovi hänen autonsa väreihin. Kuva: Heli Rahkonen

 

Ajon aikana Eevert Reijonen pystyy seuraamaan mittareista muun muassa kierrosaikoja. Myös mekaanikko hyötyy moottorin kierrosluku- ja lämpötilaseurannasta, jotta voi tehdä auton säätöjä sen pohjalta. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment