Hengen eväitä: Pyhien yhteys

Tänä pyhäinpäivänä muistelen ja kaipaan erityisesti äitiäni. 90-vuotias äitini pääsi taivaan kotiin viime palmusunnuntaiaamuna omassa vuoteessaan, kotona, isän silitellessä hänen poskeaan. Juuri sellainen lähtö kuin hän oli toivonutkin.

Hautajaiset pidettiin pienellä porukalla sitruunaperhosten lennellessä ympäri hautausmaata. Ikävä läheistä oli kaikilla, mutta ilo siitä, että Taivaan isän lapsi oli päässyt perille jäi päivästä päällimmäiseksi mieleen.

Mietin, miten erilaista onkaan saatella Herran omaa viimeiselle matkalle kuin ihmistä, joka ei ole turvautunut elämässään Vapahtajaan. Usko kantaa ja antaa toivoa jälleennäkemisestä. Yhteys säilyy, vaikka toinen ei ole enää fyysisesti läsnä. Odotellaan hetkeä, jolloin taas tavataan ja riemuitaan Isän luona.

Pyhäinpäivän raamatunkohdat puhuvat tänään minulle tulevan ja tämän ajan erosta. Taivaan täydellisyydestä ilman paahuuden läsnäoloa ja syntiinlankeemuksen alla olevan maailmamme vajavaisuudesta, jossa synnin jälki näkyy kaikessa kärsimyksessä. Täällä me uskovat sitten saamme vaeltaa kaiken keskellä vielä matkalla, mutta jo autuaina.

Pyhäinpäivän evankeliumi sisältääkin selvän jännitteen. Se kertoo autuaista ihmisistä, jotka saavat omistaa taivaallisen onnen, suurimman onnen ikinä. Toisaalta nämä suurimman onnen omistajat ovat hengessään köyhiä, murheellisia, vanhurskautta janoavia ja vainottuja. Vaikka taivaan onni on sydämessä, niin elämästä eivät silti poistu vastoinkäymiset ja murheet. Vieläpä jotkut saavat osakseen kokea runsatakin vastustusta ja suoranaista vainoa.

Autuus liittyy kiinteästi taivasten valtakuntaan. Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Hengessään rikkailla ja itseriittoisilla ei ole taivasten valtakuntaa, sillä se on lahja, jonka voi omistaa vain köyhä ja syntinen ilman omia ansioitaan.

Autuaiden onni ei katoa murheessakaan. Isä pitää omistaan huolen kaikissa vaiheissa. Murheiset saavat lohdutuksen. Pyhäinpäivänä suurin lohdutus on, kun saa uskoa oman rakkaan olevan tallessa Isän luona. Jumalan armon varassa eläneet edesmenneet ovat nyt pyhiä. Heistä pyhäinpäivä opettaa. Heille usko on muuttunut näkemiseksi ja toivo autuudeksi.

Pyhäinpäivän sanoma ei unohda meitäkään, jotka vielä olemme matkalla. Meidätkin Jeesus haluaa autuaiksi. Hän sanoo evankeliumissa, että autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Hän myös lupaa, että heidät ravitaan. Taivasten valtakunnan nälkäiset ravitaan elävällä leivällä eli Jeesuksella. Autuutemme on hänessä.

Jeesuksen antaman elävän uskon myötä meistä tulee toisia armahtavia ihmisiä. Kun on itse kokenut armon, haluaa armahtaa myös toisia. Tuomion mieli ei ole autuaan ihmisen mieli. Puhtaan sydämen saamme lahjana Jeesuksen sovitustyön vuoksi. Sekään ei liity mitenkaan omaan puhdistaumiseemme. Jeesuksen tähden saamme nähdä Isän ja olemme autuaita.

Pilkka ja vainokaan eivät voi viedä uskovan autuutta, sillä apostoli Paavalin sanoin: ” Mikä voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuska vai ahdistus, vaino vai nälkä. Alastomuus, vaara tai miekka? Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.” (Room. 8:35, 37)

Pyhäinpäivän evankeliumissa Jeesus kehottaa opetuslapsiaan iloitsemaan ja riemuitsemaan autuudestaan. Aihetta kyllä riemuun ja iloon onkin, sillä synnit on saatu anteeksi ja näin on myös rauha Isän Jumalan kanssa. Ja palkka, joka taivaassa saadaan on suuri.

Muistelen äitiä tänä pyhäinpäivänä. Iloitsen, että hän on nyt perille päässeenä turvallisesti tallessa Isän luona. Jonain päivänä, niin uskon, me saamme riemuita Taivaassa yhdessä kaikkien pyhien kanssa.

Tiina Suoniemi-Hakonen

diakoni

Juupajoen kappeliseurakunta

Leave a Comment