Osa Suomen ohjaskelkkailumaajoukkueesta harjoitteli torstaina Längelmäen jäähallissa historiallista hetkeä varten. Kelkkailujoukkueen naiset osallistuvat tammikuun alussa ensimmäistä kertaa maailmancupin osakilpailuun Latvian Siguldassa. Rata on joukkueelle tuttu, sillä se on lähin keinorata, jossa kelkkailua voi harrastaa.
Joukkue treenaa Längelmäen hallin lisäksi toisessa kotihallissaan Urjalassa. Längelmäellä harjoitellaan tasajäällä muun muassa oikeaa asentoa kelkassa. Urjalaan taas on rakennettu pieni koroke treeniä varten.
– Tärkeää on olla rento, painottavat sekä Erica Martelius että Väinö Pekkola.
– Jos asento on jännittynyt, ei voi korjata kehon asentoa kelkassa ja silloin esimerkiksi kaarre saattaa mennä pieleen ja lasku hidastuu, vahvistaa Längelmäeltä lähtöisin oleva Anni Valkeinen.
– Pitää luottaa kelkkaan, ja kehon ollessa rentona kelkka ohjautuu parhaiten.
Radalla saatetaan mennä jopa 145 kilometrin tuntivauhtia
Vaikka kelkkailija kiitää radalla 80 kilometrin tuntivauhtia, ei rööristä voi singahtaa ulos. Kelkkailijoita ajatus vähän hymyilyttää.
– Ja kyllä radalla saatetaan mennä kovempaakin, jopa 145 kilometriä tunnissa, paljastaa joukkueen valmentaja Jani Tilvis.
Ohjaskelkkailijan varustus vaikuttaa melko kevyeltä vauhtiin verrattuna. Ihonmyötäinen haalari, leukasuojalla ja visiirillä varustettu kypärä, erikoisjalkineet, jotka tukevat nilkkaa, sekä piikeillä varustetut hanskat ovat vakiovarusteita.
– Lisäksi laskijalla on usein valjaat, jotka kannattelevat päätä, koska laskuasennossa päätä on pidettävä hieman koholla, jotta se ei osu radan pohjaan. Kaarteissa kelkkailijaan kohdistuvat myös kovat G-voimat, kertoo Erica Martelius.
Rata muistettava ulkoa ja keskivartalon paketti pidettävä kasassa
Laskun aikana ei vilkuilla sivuille, vaan kelkkailijan katse on yläilmoihin.
– Rata pitää muistaa ulkoa, kertoo Anni Valkeinen.
– Joitakin maamerkkejä radan varrelta voi painaa mieleensä, vaikkapa jonkin mainoksen, mutta muuten mennään harjoittelun perusteella, kuvailee Erica Martelius.
Vaikka kelkkailijan tärkeimmäksi ominaisuudeksi voisi kuvitella hurjapäisyyttä, lihaskunnolla on suuri merkitys. Painosta on hyötyä, mutta ihan mikä tahansa höttö ei kelpaa.
– Kyllä massan täytyy olla tiukkaa lihasta. Tärkeimpiä ovat keskivartalon lihakset, jotta paketti pysyy kasassa. Myös vahvat niskalihakset ovat tärkeät, kertoo Erica Martelius.
– Ja tietenkin sitä uskallustakin pitää olla. Kun olin ensimmäistä kertaa laskemassa Siguldassa, ruotsalainen valmentaja antoi neuvon ”Skrik inte” eli suu kannattaa laskun aikana pitää kiinni, nauraa Väinö Pekkola.
Reaktionopeutta vaaditaan, yleisurheilutausta ei tuo lisähyötyä
– Täytyy myös osata ajatella ja reagoida tilanteisiin nopeasti, muistuttaa Anni Valkeinen.
Liikuntapedagogiksi Jyväskylässä opiskeleva Pekkola ottaa muutaman varman ja lennokkaan askelen jäällä. Pikajuoksua harrastava kelkkailija ei kuitenkaan pidä yleisurheilutaustaa suurena etuna.
– Kyllähän se auttaa kehonhallinnassa, mutta haittana on lihasjännitys, joka yleisurheilussa toimii eri lailla kuin kelkkailussa.
Vilpoiset treenit hallissa ovat lopuillaan ja joukkue kokoontuu kuulemaan valmentajan kommentteja. Joukkue kuvailee Jani Tilvistä kunnianhimoiseksi ja määrätietoiseksi valmentajaksi.
– Siihen pitää pyrkiä, että jokainen lasku on elämän paras lasku, tiivistää joukkueen tavoitteen valmentaja Tilvis itse.
