Nyrkkeilijä Marjut Lausti saavutti jäähyväisottelussaan joulukuun puolivälissä SM-hopeaa. Viimeiseen otteluun kiteytyi paljon, ja se oli lopulta yksi Laustin uran parhaimmista.
Mutta ennen kuin voi lopettaa, on aloitettava. Laustin kohdalla nyrkkeilystä innostuminen tapahtui yläasteiän korvilla, jo paljon aiemmin kuin hänellä oli mitään mahdollisuuksia nyrkkeilyä edes harrastaa.
– Oli meillä kotona nyrkkeilysäkki ja sellaiset huonot nyrkkeilyhanskat.
Laji kuitenkin viehätti niin paljon, että kymmenen vuotta myöhemmin Juupajoen Salokunnasta lähtöisin oleva Marjut Lausti, omaa sukua Salo, päätyi nyrkkeilyn pariin.
Thainyrkkeilyn alkeiskurssin jälkeen hän löysi itsensä kuntopotkunyrkkeilykurssilta. Sittemmin hän hivuttautui kuntonyrkkeilyn pariin, mutta mieli janosi jo muuta.
– Olin silleen, että tämähän on pelkkää kuntoilua. Vihdoin ja viimein rohkaistuin vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa kilpapuolelle. Pohjaa oli kuitenkin jo sen verran, että saatoin ajatella, että kyllä tämä sujuu ja osaan jo jotakin, Lausti muistelee nyt nauraen.
”Tämä on se juttu!”
Loppu onkin sitten historiaa.
– Tajusin heti ensimmäisen otteluni erätauolla, että tämä on se juttu, tämä on niin siistiä!
Lausti on voittanut kahdeksan SM-kultaa ja Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 2017. Hän on voittanut mitalin kaikista SM-kilpailuista, joissa on ollut mukana. GeeBee-turnauksen hopea vuonna 2015 maistuu makealta sekin, vaikka alkuun finaalin häviäminen pännikin.
– Semifinaalissa kotiyleisön edessä voitin kuitenkin MM-hopeamitalistin, ihailemani nyrkkeilijän, jolta olin kerran saanut ihan kunnolla pataani.
Arvokisaedustuksia Lausti pitää kunnia-asiana, ja varsinkin MM-kisareissu Kazakstaniin oli unohtumaton kokemus, vaikka arvokisamitalit ovatkin jääneet täpärästi saavuttamatta.
– Vuonna 2016 hävisin ensimmäisen matsini MM-kisoissa, mutta olin paikalla, kun Mira Potkonen varmisti olympiapaikkansa ja Ellu Gee eli Elina Gustafsson otti ensimmäisen arvokisamitalinsa.
Kilpaurheiluun sopiva luonne
Vain sitä Marjut Lausti on harmitellut jälkikäteen, ettei hän aloittanut tavoitteellista urheilua jo nuorempana.
– Luonteessani on jotakin sellaista, joka sopii siihen.
Hän on miettinyt, ettei tällainen urapolku ehkä enää nykyisin olisi nyrkkeilyssä mahdollinen, vaikkei laji kovin varhaista erikoistumista vaadikaan.
Hän on kiitollinen ennen kaikkea vanhemmilleen urheilullisesta elämäntavastaan. Urheilu-uran pohja on luotu kotona lapsuudessa, Salokunnan pelloilla, metsissä ja lenkkipoluilla.
Lapsena hän pelasi lentopalloa, liikkui ja touhusi, roikkui trapetsilla, hyppäsi pituutta, juoksi ja työnsi jopa kuulaa.
– Ilman liikunnallista elämäntapaani en olisi onnistunut rakentamaan uraani enää vanhemmalla iällä.
Monipuolisuus on ollut myös nyrkkeilyn suola.
– Nyrkkeily vaatii kuntoa, nopeutta, taitoa ja tekniikkaa. Koko ajan pitää tehdä töitä monella osa-alueella. Olen aika kärsimätön ja jopa vähän huono keskittymään välillä, mutta nyrkkeillessäni ajatukseni eivät harhaile mihinkään. Olenkin kliseisesti sanonut, että mä en löytänyt nyrkkeilyä, vaan nyrkkeily löysi mut.
Kipinä ei ole sammunut
Tuo ensimmäisessä ottelussa tullut ”siisti” tunne on säilynyt näihin päiviin asti. Laustilta on jo useita vuosia kysytty, miten hän vieläkin jaksaa.
– En tiedä, mutta jostain se kipinä on aina tullut. Totta kai matkalla on ollut vaikeuksia ja loukkaantumisia, mutta koko ajan nyrkkeily on vaan ollut ylitse muiden.
Kaikesta kuulee, että Lausti on äärimmäisen tavoitteellinen ja periksiantamaton urheilija. Kilpauran alkuaikoina hän jopa vähän huijasi itsensä treenaamaan edistyneemmän ryhmän kanssa.
– Menin vaan sinne, eikä kukaan varmaan viitsinyt sanoa, etten oikeastaan saisi olla siellä. Olin niin innoissani. Roikuin siellä mukana ja sain mahdollisuuksia.
Ensimmäisissä otteluissaan hän oli kilpakehässä parempi kuin kukaan olisi uskonut.
– Sain kutsun maajoukkueleirillekin. Leirillä valmentaja katseli, että mitä sä teet täällä ja tokaisi, ettethän sä osaa mitään vielä. Olin silleen, että itse kutsuit.
Vaikeita vuosia
Uran varrelle mahtuu myös vuosia, jolloin Lausti olisi kaivannut peräänkatsojaa. Valmentajia on ollut, mutta varsinkin viime vuosina hän on tehnyt treeniohjelmat ja jopa kisataktiikat yksin.
– Olin vähän omapäinen, ja tein asioita jääräpäisesti. Pudotin esimerkiksi painoa ihan liian pieneen sarjaan, kun kukaan ei ollut kieltämässä.
Hän joutui myös liian harjoittelun myötä pitämään taukoja, kun kroppa oli säästöliekillä ja ylirasittunut.
Vuonna 2010 Lausti vaihtoi Tampereen Voimailuseurasta Tampereen Työväen Nyrkkeilijöihin. Seuran vaihtaminen piristi. Hän myös palasi Suomen mestaruuskantaan useiden semifinaalitappioiden jälkeen.
– Halusin nähdä, mihin asti pystyn pääsemään nyrkkeilyssä. Yksittäisten otteluiden voittaminen tai SM-kulta eivät riittäneet, vaan halusin aina katsoa, mihin asti pääsen.
Viimeisiksi vuosiksi hän vaihtoi vielä Nokia Boxing Clubiin. Pitkäaikaisin valmentaja on ollut TTN:n Ismo Laasanen.
– On useita henkilöitä, joita voin kutsua valmentajikseni, jopa eri seuroissa, mutta viime vuosina päävastuu harjoittelusta on ollut itselläni.
Irti töistä
Koko urheilu-uransa ajan Marjut Lausti on tehnyt myös töitä. Tätä nykyä hänellä on Ylöjärvellä virka yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana.
– Kollegani sanoi minulle kerran, ettei pysty edes käsittämään, miten joku voi olla nyrkkeilyn Suomen mestari ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, sillä tämä työkin on hemmetin vaativaa. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut, että tämä olisi mahdotonta. Kyllähän se onnistuu, mutta kalenterini on melkoinen palapeli.
Hän on syystäkin ylpeä siitä, mihin on pystynyt. Monella samalla tasolla nyrkkeilevällä on erikseen fysiikka- ja mentaalivalmentajat, urheilupsykologit, ravitsemusneuvojat – ja lisäksi he harjoittelevat täyspäiväisesti.
– Kilpailut ovat olleet viime vuosina paras tapa irrottautua töistä. Paljon vähemmän kisoissa tulee odottamattomia tilanteita kuin yläkoulun arjessa, hän virnistää.
Aika lopettaa
Marjut Lausti täytti 40 vain hiukan ennen viimeisiä SM-kisojaan. Kilpailemisen ikäraja oli tullut täyteen.
Viimeisen vuoden ajan lopettamisajatus on tuntunut niin hirveältä, että hän on itkenyt ja itkenyt. Varsinkin hävittyjen otteluiden jälkeen. Oloa pahensi entisestään kuukautta ennen päätöskilpailua tapahtunut loukkaantuminen.
– Lopulta SM-kisaviikonloppu oli parasta, mitä kuvitella voi. Jalassa oli vähän kipuja, mutta olin jotenkin tosi iloinen koko päivän. Ottelu jännitti, mutta olin myös innoissani. Haikeus väistyi nautinnon tieltä. Viimeinen matsi oli yksi parhaista otteluistani, vaikka voitto jäikin saavuttamatta.
– Oli niin siistiä, ja kun se tuli vielä telkkaristakin. Ottelu oli kisojen viimeinen matsi, ja oma kehääntuloni oli viimeinen kehääntulo. Siellä oli yleisössä kavereita ja uraani seurannutta nyrkkeilyväkeä, jotka tiesivät, minkä mylläkän olen käynyt läpi. Ja he huusivat mun nimeä, Lausti hehkuttaa.
”No se on Marjut”
Vielä Marjut Lausti ei ole ehtinyt sisäistää, millaista on olla urheilija, joka ei tähtää tavoitteellisesti kilpailuihin.
– Voin mennä punttisalille tekemään hauiskääntöjä ilman että tarvitsee miettiä, koska ovat seuraavat kisat. En ole vielä oikein tajunnut sitä. Olen aika kevyesti ottanut urheilun kannalta nyt kisojen jälkeen. Käynyt vähän lenkillä ja avantouinnilla.
Hänestä tuntuu, että hetki lopettamiselle oli oikea.
– Ei saakeli se yksi entinen huippu-urheilija taisikin olla oikeassa sanoessaan vuosi sitten, että kyllä sen tietää, kun on aika lopettaa. Ensin ajattelin, että lopetan vain siksi, kun on pakko, mutta sitten tuli sellainen olo, että tämä oli nyt ihan oikea aika. Raja tuli vastaan. Pystyin kehittymään viimeiseen otteluun asti.
Ehkä hän nyt ehtii käymään myös useammin Juupajoella, jossa on omien sanojensa mukaan käynyt ihan liian harvoin. Muistot kuitenkin ovat lämpimät.
– Olen jälkikäteen miettinyt, että minulla on koulumaailmasta Juupajoen ajoilta tosi hyvät muistot siitä, että siellä sai olla juuri sellainen kuin halusi. Olen ollut oman tieni kulkija jo silloin, ja yläkoulussa koin vahvasti, että saan olla, mitä mä oon. Tämä olisi voinut olla hyvin toisenlaistakin pienellä paikkakunnalla, mutta minusta sanottiin vain, että no se on Marjut.
