Fortunan ja RuoSkAn U17 aloittanut kevään pirteästi – poikkeuksena rökäletappio Kooveetä vastaan Orivedellä

Mustapaitaiset Fortuna/ RuoSkAn pelaajat luomassa tilannetta Kooveen maalilla. Kuva: Marko Kivi

Syksyllä oman lohkonsa toiseksi pelannut Fortunan ja RuoSkAn yhteisjoukkue on aloittanut pirteästi kevään ylemmän jatkosarjan tasolla 2. Joukkue kohtasi tammikuun toisena lauantaina vieraissa Nokian Pyryn. Ottelu pelattiin ilman yleisöä, kuten kaikki muutkin ottelut tämän vuoden puolella, ja se päättyi tasapeliin 3–3. Harmittavaa oli, että Pyry tasoitti pelin ilman maalivahtia ajassa 59.39.

Fortuna/ RuoSkA lähti kolmanteen erään johtoasemassa 1–3, mutta Pyryn vahva kolmas erä tuotti nokialaisille tasoituksen. Näin pisteet jaettiin vuoden ensimmäisessä pelissä. Maalinteossa onnistuivat Aleksi Laaka, Roni Mustonen ja Aleksanteri Vana. Maalissa Patrick Vihersalolle kertyi 34 torjuntaa.

Seuraavana päivänä jatkettiin kotiottelulla Jyväskylän Diskosta vastaan. Tämäkin ottelu oli hyvin tasainen, ja lopputulos oli taas 3–3. Nyt tosin kotijoukkue tasoitti Aleksi Laakan laukauksella pelin ajassa 59.27 ilman maalivahtia. Joukkueen kahdesta muusta maalista vastasi Roni Mustonen. Tällä kertaa maalissa torjui Arttu Turpeinen, jolle kertyi yhteensä 33 torjuntaa.

Vastustajan logoa kunnioitettiin liikaa

Lauantaina 22. tammikuuta Orivedellä kohdattiin sarjan kovin joukkue Koovee. Ensimmäinen erä oli hyvää kiekkoa ja erätauolle lähdettiin lukemissa 2–2 Mustosen onnistuttua kahdesti maalinteossa. Toisessa erässä ote alkoi kääntyä vierasjoukkueelle, ja erä meni heille lukemin 1–5. Fortuna/ RuoSkAn ainokaisen maalin teki Mirko Kivi.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen jäi, eli Kooveen hallintaan. Loppulukemat olivat surulliset 3–13. Maalissa aloitti Juuso Leppänen, jolle kertyi torjuntoja 17. Ajassa 25.57, tilanteessa 3–4 vaihdettiin maalille Vihersalo joukkueen herättämiseksi, mutta se ei tuottanut tulosta. Vihersalolle kertyi torjuntoja yhteensä 29.

Kotijoukkue ei päässyt ottelussa omalle tasolleen, vaan kunnioitti liikaa vastustajan logoa, niinpä lopputulos oli mikä oli. Myös Aleksi Laakan poissaolo kokoonpanosta näkyi varsinkin hyökkäyspäässä.

Seinäjoella kotijoukkueen verkko soi kahdeksan kertaa

Viime lauantaina matkustettiin Seinäjoelle, jossa kohdattiin S-Kiekko. Ensimmäinen erä oli hyvin tasaista, mutta Fortuna/ RuoSkA vei sen lukemin 1–2 Aleksi Laakan ja Verneri Leinon tehdessä maalit. Toisessa erässä vierasjoukkue sai pelin toimimaan ja erä meni selvästi Fortuna/ RuoSkAlle lukemin 0–3. Viimeistelyssä onnistuivat Mustonen, Lauri Naaralainen ja toistamiseen Laaka.

Kolmas erä jatkui samaan malliin ja päättyi lukemiin 2–8, joten kotiintuomisina oli kaksi pistettä. Kolmannen erän maalintekijät olivat Mustonen, Teemu Kangaspusu ja Vana. Juho Sarvanalle kertyi neljä syöttöpistettä. Maalissa oli tällä kertaa Elias Peurala, joka torjui yhteensä 34 kertaa. Koko joukkue pelasi hyvän ottelun, ja se palkittiin.

Seuraavaksi on edessä kaksi tuplaviikonloppua. Tulevana viikonloppuna on kaksi kotiottelua: lauantaina Orivedellä vastaan tulee APV Alavudelta ja sunnuntaina Ruovedellä kohdataan toistamiseen S-Kiekko. Seuraavana viikonloppuna on vieraspelien vuoro. Lauantaina Jyväskylässä kohdataan Diskos ja siitä jatketaan yöksi Suonenjoelle, jossa sunnuntaina vastaan asettuu Warkis Sawo United jo kello 11.

Marko Kivi

Leave a Comment