Kaisa Kymäläinen vaihtoi HirPyyn ja kohensi kuulaennätystään pari viikkoa sitten 30 sentillä – lennähtää viikonloppuna pohjoismaiseen hallimaaotteluun Uppsalaan, kauden päätavoite 17 metrin ylitys

Kaisa Kymäläinen ihasteli yhdessä valmentajansa Teijo Kööpikän kanssa viime vuoden Kalevan kisojen pronssimitalia Ratinan stadionilla. Tulevana kesänä tavoitellaan mitalin kirkastamista. Kuva Kymäläisen albumista

Moninkertainen Kalevan kisojen kuulamitalisti Kaisa Kymäläinen, 27, vaihtoi vuodenvaihteessa Hirsilän Pyrkivään. Ajatusta hän kypsytteli viime kaudesta lähtien, ja on jo käynyt muutamat kisat HirPyn paidassa.

– Haluan edelleen edustaa oman paikkakunnan seuraa, koska kaupunki on hoitanut urheilijoiden olot hyvin. Liikuntapäällikkö ja kaupunginjohtaja ovat ajaneet hyvin urheilijoiden asiaa, hän kiittelee.

Hän kertoo päässeensä todella hyvin treenaamaan koko korona-ajan lukuun ottamatta kevättä 2020, kun kaikki paikat menivät totaalisesti kiinni. Silloin harjoiteltiin vaan ulkona, mikä näkyikin sen kesän tekemisessä. Siitä eteenpäin Kymäläinen ja muut SM-tason urheilijat ovat päässeet liikunta- ja uimahallille.

– Edustamani seuran arvot ovat olleet minulle aina tärkeät, mutta en enää pystynyt ajattelemaan samoin orpolaisten kanssa. Oikeastaan palasin tässä juurilleni, sillä aloitin urheilu-urani pikkulikkana HirPyn kisoista. Vastaanotto olikin lämmin, katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan.

Hän uskoo olevansa mukana myös HirPyn viikkokisoissa, kun kerran seuraa edustaa. Hän tahtoo näkyä siellä esimerkkinä ja toimia nuorten kanssa. Vaihdosta jäi kaikin puolin hyvä mieli.

Toista kautta raumalaisvalmentajan ohjauksessa, kaaret pidentyneet

Kaisa Kymäläinen treenaa toista kautta raumalaisen Teijo Kööpikän valmennuksessa. Tampereen kisassa pari viikkoa sitten hän työnsi uuden halliennätyksensä 16,50 metriä. Ennätys parani kerralla 30 sentillä.

– Ei se ollut varsinainen yllätys, sillä tiesin olevani kunnossa ja olen treeneissä tehnyt pitkiä työntöjä. Tottahan siinä silti on aina oma jännityksensä, saako parastaan irti kilpailussa.

Harjoittelu on kuitenkin sujunut hyvin, yhteistyö toiminut ja tulokset menneet eteenpäin, joten hän odottaa kilpailutulostenkin paranevan ja suhtautuu luottavaisesti ulkokauteen: 17 metrin rikkoutuminen on haarukassa, kun vaan työntö osuu kohdalleen. Kymäläisellä on sellainen olo, että se voi tulla ihan milloin vaan.

– Se vaatii vaan hyvän päivän ja onnistuneen teknisen suorituksen – sekä sopivasti rentoutta, ettei mene yliyrittämiseksi. Edellytykset siihen kyllä ovat!

Pikakäväisy maaottelussa Uppsalassa viikonloppuna, heti perään hallikauden päätös

Kymäläinen oli perjantaina pakkaamassa matkalaukkua, sillä ennätyksen koheneminen toi hänelle kutsun pohjoismaiseen hallimaaotteluun viikonloppuna Ruotsissa. Sinne valittiin kaksi osallistujaa kuhunkin lajiin, ja pisteitä kerätään sijoituksista omalle maalle kuten Ruotsi-ottelussakin.

Maaottelureissu on oikeastaan pikainen käväisy, sillä matkassa ollaan vain runsas vuorokausi. Toisena naisten kuulantyöntäjänä Suomea edustaa Senja Mäkitörmä, joka on viime vuosina ollut lajissa Suomen ykkönen.

Jo viikon kuluttua kisataan hallikauden lopuksi SM-hallit, joissa tavoitteena on tietenkin mahdollisimman hyvä tulos. Sen jälkeen ehtii pitämään viikon verran lomaa, ja sitten alkaakin jo kova työ kohti kesää.

– Kerran kuussa meillä on pitkän viikonlopun mittainen maajoukkueleiri Tampereella, ja lisäksi harjoittelen paljon Teijon ohjauksessa joko Raumalla tai täällä Orivedellä, enempi kuitenkin täällä päässä. Välillä tapaamme treeneissä Tampereella tai kesällä Sastamalassa. Teijo on kyllä hyvin omistautunut asialle, hän kiittelee.

Kaisa Kymäläisen isä Heikki Kymäläinen toimii kakkosvalmentajana. Hän on paikalla kaikissa harjoituksissa ja mahdollistaa panoksellaan tämän kuvion, että ykkösvalmentaja asuu niin kaukana.

Olisiko kesällä taas SM-kullan aika – naisten kuulantyönnössä nyt kovatasoinen kärki

Viime elokuussa Kymäläinen otti SM-pronssia, eikä hopeakaan jäänyt kuin 10 sentin päähän. Viimeistään kesällä hän haluaa ehdottomasti työntää 17 metriä ja lähtee tosissaan kamppailemaan Suomen mestaruudesta. Edellinen tuli Seinäjoelta 2017. Kymäläinen sanoo, että mestaruuteen vaaditaan yli 17 metrin työntö.

Hän iloitsee siitä, että suomalainen naiskuulantyöntö elää nyt nousukautta. Kolme tai jopa neljä urheilijaa työntää nyt yli 16 metrin kaaria, mitä ei ole pitkään aikaan tapahtunut.

– Meillä on hyvä porukka, jossa potkitaan toisiamme eteenpäin. On lahjakkaita työntäjiä ja hyvät valmentajat. Myös maajoukkuetoiminta on tällä hetkellä hyvin organisoitua, ja maajoukkuevalmentaja Mika Lönnblad toimii urheilija-valmentajaparien rinnalla tukena ja linkkinä kilpailujen järjestäjiin.

Kaisa Kymäläinen sanoo, että nyt katsotaan, mihin rahkeet riittävät. Niinpä hän pääasiassa urheilee, ja tukijoita onkin löytynyt ammattimaisen harjoittelun mahdollistamiseen. Jos aikaa jää, hän tekee siinä rinnalla ohjauksia ja osa-aikatyötä. Mutta järjestys on se, että ensin kalenteriin merkitään harjoitukset ja kisat, sitten katsotaan, mahtuuko sinne muuta.

Leave a Comment