Jeesus sanoi: Tulkaa syömään. Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: Kuka sinä olet?, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. (Joh. 21:12-13.)
Hierarkiat ovat aina olleet minulle vaikeita. Siitäkin huolimatta, että olen kasvanut seurakunnassa pienestä pitäen, käynyt jumalanpalveluksissa, opiskellut kahdeksan vuotta teologiaa ja työskennellyt kirkossa yhteensä yli viisi vuotta, en vieläkään oikein sulata erilaisia valta-asetelmia, joita esimerkiksi pappeuteen liittyy.
Minulle seurakunta tuntuu kotoisimmalta niinä hetkinä, kun sen jäsenet rakentavat sitä yhdessä, ja olen aina viihtynyt parhaiten raamattupiireissä, talkoissa tai esimerkiksi nuorten kanssa silloin, kun juodaan yhdessä teetä ja jutellaan.
Jeesus puhuu kuitenkin myös johtajuudesta. Useampaankin otteeseen hän rinnastaa tällaisen johtajuuden juuri paimenuuteen.
Vaikuttavimpia ja minulle rakkaimpia kohtia Raamatussa on se, jossa Jeesus kohtaa hänet aiemmin kieltäneen Pietarin, josta tulee myöhemmin kirkon johtaja. He kohtaavat hiilivalkean ääressä, yksinkertaisen aterian äärellä, jonka Jeesus itse on valmistanut, ja silloin Jeesus kysyy kolmesti Pietarilta, onko hän Pietarille rakas, ja kehottaa häntä ruokkimaan lampaitaan.
Jeesus, joka itse ruokkii Pietarin nuotiolla. Jeesus, joka hetkeä aiemmin varmistaa, että Pietari ja opetuslapset saavat suuren kalansaaliin, kyllin syödäkseen. Jeesus, jonka johtajuus kirkastuu juuri tällaisissa hetkissä: hänen murtaessaan leipää tai pestessä opetuslasten jalat tai silloin, kun hän kävelee viljapellon poikki opetuslastensa kanssa ja puolustaa heidän oikeuttaan syödä nälkäänsä.
Jeesus on sellainen paimen, joka ajattelee seuraajiaan ihmisinä ja kohtaa heidät juuri sellaisina. Silloinkin, kun puhutaan ikuisuudesta, henkivalloista, Taivaasta ja Jumalasta, se tapahtuu arjen ja elämän keskellä. Se tapahtuu siellä, missä ihmiset ovat, ja yksinkertaisissa, jaetuissa hetkissä, joihin Pyhä laskeutuu ja kietoutuu.
Hyvä paimen ei johda (vain) ylhäältä käsin, vaan tuntee laumansa ja on valmis elämään sen keskellä. Hän pääsee lähimmäksi juuri silloin, kun on valmis luopumaan siitä, mitä me johtajilta usein odotamme.
Kirkko on arjen ja elämän kirkko, ja se rakennetaan hiilivalkean ääressä, yksinkertaisella aterialla, lempeästi kysellen ja kohdaten.
Miina Kurjenmiekka
vs. nuorisotyönohjaaja
Oriveden seurakunta
