Aina silloin tällöin päiväkodit saavat kotoa viestiä päiväkotipäivän aikana hukkuneista vaatteista.
– Jos viestissä lukee, että yhdet mustat hanskat, joissa ei ole nimeä, ovat kateissa, meidän on mahdoton lähteä niitä jäljittämään, sanoo varhaiskasvatuksen opettaja Kaisa Niiranen Orivarsan päiväkodista.
Turhaan päiväkodit eivät siis koteja nimikoimisen tärkeydestä muistuttele.
– Hanskat ovat muutenkin nimikoimattomina isoin ongelma. Niitä saattaa helposti olla kuivauskaapissa kymmenetkin samanlaiset. Niistä on oikeasti todella vaikea lähteä arpomaan, mitkä ovat kenenkin. Toinen tällainen ovat Kuomat, hän jatkaa.
Päiväkodeissa toivotaankin, että kaikki sinne vietävät vaatteet ja tarvikkeet olisi nimikoitu.
– Se vaatii vanhemmilta paljon. Ymmärrän hyvin, jos nimi joskus unohtuu, Niiranen kuitenkin lohduttaa.
Nimikoijien ääripäät
Hän on pistänyt merkille, että he, jotka nimeämistä harrastavat, tekevät sen perusteellisesti. Toisessa ääripäässä ovat he, joilla nimiä ei ole laisinkaan. Välimuotoja Niirasen mukaan ei juuri ole.
– Sukkia nimikoidaan vähiten, mutta kyllä jotkut nimeävät nekin. Sukat eivät ehkä hävitessään harmita niin paljon kuin useamman kympin Reimatecin hanskat.
Sekin on kuitenkin selvää, ettei yksistään päiväkodin henkilökunnan muistin varaan voi vaateasioissa luottaa.
– Me emme voi millään muistaa, mitä kenelläkin on ollut päällä. Lapsiltakin kysymme apua, mutta emme voi olettaa, että lapset tunnistaisivat omansa.
Haastetta tuo sekin, että joskus vaatteessa saattaa olla kolmekin nimeä, joista mikään ei ole vaatetta käyttävän lapsen nimi.
– Lapsilla on paljon käytettyjä vaatteita, mikä on hieno juttu. Tällöin nimikoinnin päivittäminen olisi tärkeää. Sisarusten kesken asian voi hoitaa kirjoittamalla vain sukunimen tai molempien etunimen kirjaimet sukunimen lisäksi.
Löytökoriin jää hyvää tavaraa
Päiväkodin eteisessä on Kenen?-lapulla varustettu kori. Sinne päätyvät esimerkiksi kuivauskaapista nimettöminä löytyvät vaatteet, jos päiväkodin henkilökunta ei muista, kenelle ne kuuluvat.
– Sinne jää ihan tosi paljon ja ihan tosi hyvää tavaraa, Niiranen surkuttelee.
– Välillä ihmettelemme, kun ne eivät kenellekään kelpaa. En tiedä, onko perheillä sitten niin paljon vaatteita, ettei yhden hanskaparin puuttumista huomaa.
Löytökoria tyhjätään aika ajoin.
– Nyt meillä alkoivat Vihreän lipun kierrätysviikot. Pyysimme huoltajia katsomaan, onko löytökoriin päätynyt heiltä jotakin. Ne vaatteet, jotka eivät löydä omistajaa, laitetaan kierrätyspöydälle vie mennessäsi, tuo tullessasi -tyyliin.
Päiväkodin varavaatteita ei ainakaan Orivarsan päiväkodista enää löydy.
– Niiden huoltaminen on vaativaa, esimerkiksi kuravaatteita tulisi olla jatkuvasti pesemässä. Lisäksi kokoja tulisi olla kaikille. Oletus on, että huoltajat tuovat tänne ne vaatteet, joita oma lapsi tarvitsee.
Tussilla, tarroilla, villalangalla
Mikä sitten avuksi nimikointiin? Nimen voi kirjoittaa esimerkiksi nimikointiin soveltuvalla tussilla vaatteen pesulappuun. Kaisa Niiranen on itse käyttänyt lapsen nimellä teetettäviä tarralappuja, joissa voi olla nimen lisäksi jokin kuva.
– Tarralaput ovat lisääntyneet viime vuosina ja ovat nykyään tosi suosittuja. Ne pysyvät hyvin pesusta toiseen, ja ne saa halutessaan pois. Nimen kirjoittaminen kynällä on silti ihan yhtä hyvä tapa sekin.
Satunnaisesti Niiranen kertoo törmäävänsä myös ommeltuihin nimilappuihin. Silittämällä kiinnitettäviäkin on.
– Merkitsin omien lasten Kuomat aikanaan villalangalla, jonka värin lapsi sai itse valita. Näin lapsi oppi tunnistamaan omansa, kun ei osannut vielä lukea.
Kengille on päiväkodin eteisessä omat paikkansa, mutta aina ne eivät mene siitä huolimatta oikeille paikoilleen.
– Lapset kuitenkin oppivat monesti tunnistamaan oman nimikointitarransa kuvan tai etunimen ensimmäisen kirjaimen.
Niiranen sai itsekin hiljattain kokea nimikoinnin hyödyt.
– Sain juuri koulutaksista viestiä, että jos lapseni etsii housujaan, ne ovat taksissa. Nimilapun ansiosta tiedettiin, kenelle housut kuuluvat.
