Elinvoimaa Oriveden seurakuntaan – ”Avatkaa ovet meille, jotka emme eksy seurakunnan tapahtumiin”, kirjoittaja kehottaa

Seurakunnan ja kirkon merkitys korostuu globaalisti haastavina aikoina. Kirkkorakennusten ylläpito on kalliimpaa kuin koskaan ennen. Seurakunnan talousnäkymät tiukentuvat, ja moni miettii kirkosta eroa yleisen kustannustason nousemisen myötä. Tähän haasteeseen pitää seuraavan neljän vuoden aikana vastata.

Moni meistä on vieraantunut seurakunnan arjesta. Mitä nykyihminen tarvitsee seurakunnaltaan? Mitä me tarvitsemme, jotka osallistumme vain toimituksiin ja luemme iltarukouksen?

Avatkaa ovet meille, jotka emme eksy seurakunnan tapahtumiin. Musiikkia, liikuntaa ja kiinnostavaa toimintaa tarjoamalla seurakunnan sanoman luokse löytävät nekin, jotka ovat kaukana ytimestä.

Someviestinnän monipuolistaminen edelleen kannattaa varmasti. Seurakunnassa tapahtuu paljon erinomaisen henkilökunnan toimesta, mutta suuri osa seurakuntalaisista ei tiedä näistä mahdollisuuksista.

Seurakunnan toiminnan pitää tulla sinne, missä olemme muutenkin. Kauppaan, kouluille, työpaikoille, torille, tapahtumiin, jopa öisille kaduille.

Toisaalta itse toivon erityistä huolenpitoa heille, joilla ei ole mitään. Seurakunnan kuuluu olla avuksi niille, jotka apua kipeimmin kaipaavat. Köyhyys, yksinäisyys, turvattomuus ovat lukkoja, joihin pitää löytää avain seuraavan neljän vuoden aikana.

Vapaaehtoistoimintaa kehittämällä voidaan löytää eksyneitä lampaita takaisin seurakunnan yhteyteen. Pidetään huolta toisistamme ja rakennetaan Oriveden seurakunnasta yhteisö, joka palvelee kaikkia seurakuntalaisia.

Sari Simontaival

Leave a Comment