Fortunan edustus vei voiton kuumassa kiekkopelissä – ”Koko porukka kesti tilanteen hienosti ja piti mahtavasti pään kylmänä”

Fortunan juniorit Linus Taipale ja Niklas Haukioja kävivät ottelussa suuren maailman tyyliin pudottamassa aloituskiekon. Tässä vaiheessa KiePon kanadalaiskapteeni Vito Scaringi oli vielä rauhallinen. Fortunan kapteeni Matti Aho kiittää junioreita onnistuneesta palvelutehtävästä. Kuva: Päivi Kettumäki

Mäntän KiePo pisti Fortunan edustuksen henkisesti ja fyysisesti koville viime lauantaina Oriveden jäähallissa.

Tuloksellisesti ottelu pysyi Fortunan hallinnassa. Isännät johtivat ottelua jo 10–2, mutta KiePo ei luovuttanut, vaan yritti painostaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kiri riitti kuitenkin vain 10–7-lopputulokseen.

Rauhallisen ensimmäisen erän jälkeen ottelu muuttui kuumaksi. Rangaistuksia tuli sellaisessa sumassa, että kellomiehelläkin oli aika ajoin vaikeuksia saada oikeat lukemat valotaululle.

KiePon lukuisat ulkomaalaislähtöiset pelaajat yrittivät hiillostaa Fortunan pelaajia niin sanallisesti kuin fyysisestikin.

– Vastustajasta oli tiedossa oikeastaan se, että vastaan voi tulla mitä vain. Henkisiin paineisiin keskityttiin isosti ja korostettiin, että mihinkään hölmöilyihin ei lähdetä, totesi Fortunan valmentaja Janne Saarinen.

Hyvän esimerkin tästä tarjosivat joukkueen kapteenit. KiePon kapteeni Vito Scaringi yritti saada tappelukaveria Fortunan kapteenista Matti Ahosta.

58 torjunnan Jokinen

Niagaran putousten liepeillä syntynyt Scaringi kävi kuumana kuin hehkuva hiillos ja huuteli jäähyaitiosta säädyttömyyksiä Aholle. Aho vastasi vain tyynellä hymyllä ja osoittelemalla valotaululle, josta näkyivät Fortunan johtolukemat. Tämäkös kanadalaista suututti entistä enemmän.

– Koko porukka kesti tilanteen hienosti ja piti mahtavasti pään kylmänä, kehui Saarinen.

– Peli meni meidän osalta hieman penkin alle, mutta pääasia on, että meillä oli enemmän maaleja kuin kaverilla ja pisteet jäivät kotio. Tietysti maalivahti Jasperin hyvät otteet takasivat, että voitto tuli, Saarinen arvioi.

Maalivahti Jasper Jokinen torjui ottelussa peräti 58 kertaa. Muita onnistujia Fortunalla olivat neljä maalia tehnyt ja yhden syöttänyt Henri Aaltio, vastaavasti neljä maalia syöttänyt ja yhden tehnyt Matti Aho, sekä kolmeen tehopisteeseen yltäneet Ville Leskelä (2+1), Niklas Mäkinen (1+2) ja Tuure Ylä-Viteli (1+2).

Ottelussa oli suuren maailman tuntua, kun Fortunan kiekkokoululaiset ja U7-juniorit toivottivat kunniakujassa edustuksen pelaajat tervetulleeksi ja otteluisäntä Autolan esittelemä sähköauto kaarteli erätauolla kaukalossa Fortunan viirit ikkunasta heiluen parisataahenkisen yleisön edessä.

Syyskaudella Fortunan edustuksella on edessä vielä kaksi ottelua, joihin matkataan Parkanoon ja Mänttään. Peli on kehittynyt koko syksyn, ja nousu pudotuspeliviivan yläpuolelle eli lohkon kahdeksan parhaan joukkoon on yhä mahdollinen.

Seuraava kotiottelu on 8. tammikuuta Hämeenkyrön Hokkareita vastaan.

Juha Itkonen

Leave a Comment