Joulunaikaan mahtuvat myös kyyneleet – miten perhekeskeinen joulunviettotapa ottaa huomioon yksineläjät ja yksin jääneet?

Nyt ei enää väännetä kättä siitä, milloin jouluun valmistautuminen on sopiva aloittaa. Jokainen tekee niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Yksi väkertää innolla omatekoisia lahjoja pitkin syksyä, toinen tekee pikapyrähdyksen kauppoihin viime hetkessä ja kolmas ilmoittaa, että nyt ei lahjoja vaihdella.

Tänä vuonna moni meistä on huonoa omaatuntoa vaientaen viritellyt sähköisiä jouluvaloja pimeyden keskelle mieltäkin valaisemaan. Jos valojen paljous ei ihan lapasesta lähde, turha siitä on kantaa murhetta. Ajastimella ohjattu valojen päälläpito jonkun tunnin illassa ei maksa maltaita, etenkin jos niissä on led-lamput.

Haastateltu psykologi pohdiskelee haastattelussamme jouluilon oikeutusta maailman myllerryksen ja sodan varjossa. Hänen sanomansa on lohdullinen: on lupa tuntea iloa synkkyydenkin keskellä, voi nauttia lasten jouluriemusta ja kannattaa ehdottomasti tinkiä täydellisyyden tavoittelusta jouluvalmisteluissa.

Lähellämme on paljon heitäkin, jotka ovat kokeneet henkilökohtaisen menetyksen ja yrittävät nyt selviytyä joulun yli. Monelle nousevat tunteet pintaan, kun muistelee menneitä ja ehkä pelkääkin, tuntuuko mikään enää miltään. Joulunaikaan mahtuvat myös kyyneleet, sillä kaikille tunteille on aikansa – kalenteriin katsomatta.

Perhekeskeinen joulunvietto saattaa sulkea ulkopuolelle paitsi läheisensä menettäneet, myös muuten yksin elävät. Tiedätkö sinä jonkun, joka ilahtuisi vaikka joulukahville kutsumisesta? Puhelinsoittokin voi lämmittää. Ei osanottoon tarvita sen kummempia sanoja kuin ”mitä kuuluu – miten voit?”

 

Leave a Comment