Hoitajien rekrytointi tärkeää Orivedellä – kirjoittajan mielestä Orivedellä olisi hyvät mahdollisuudet saada houkuteltua hoitajia paikkakunnalle

Hoitajapula puhuttaa ympäri Pirkanmaata. Maakuntavierailulla vieraillessa Orivedellä, erityisesti tämä kysymys nousi esille monen puheissa.

Orivedelle on tehty rekrytoivaa koulutusta, joka on viranhaltijoidenkin mukaan ollut jonkinlainen pelastus akuuttiin tilanteeseen. Moni ulkomaalainen hoitaja tekee työnsä hyvin ja oppii, mutta toki riittävä kielitaito tulee varmistaa.

Orivesi on niin hyvien kulkuyhteyksien varrella suhteessa esimerkiksi Tampereeseen, että kenties Oriveden kannattaa erityisesti miettiä, kuinka saisi houkuteltua hoitajia työskentelemään ja muuttamaan alueelle.

Väljä asuminen, harrastusmahdollisuudet sekä riittävät peruspalvelut hyvien kulkuyhteyksien kera voi hyvin houkutella lisää asukkaita ja erityisesti lapsiperheitä alueelle. Orivesi on sinänsä mielestäni onnistunut muuttamaan imagoaan yhä perheystävällisemmäksi paikkakunnaksi.

Hyvinvointialueen strategiaan ja talousarvioon on kirjattu tavoite uudistuvasta työnantajuudesta ja johtajuudesta. Työntekijöiden veto- ja pitovoiman vahvistaminen sekä työhyvinvoinnin edelleen kehittäminen ovat koko Pirkanmaan hyvinvointialueen etu.

Sirpa Pursiainen

hyvinvointialuevaltuutettu, kristillisdemokraatit

Leave a Comment