Lähdinpä täältä Tampereelta vanhaa siskoani moikkaamaan. Siellä hän mökissään hipsutteli. Puita nouti liiteristä hiukan ontuen ja vanhuuttaan ehkä vähän manaillen. Linnuille kiikutti muoviämpäristään siemeniä
Pakkohan se on, kun monenlaiset siivekkäät vaativat, niin ja kiitokseksi visertävät. Mukanani tuli myös poikani perhe. He kun ovat aina tädistään kovasti pitäneet. Aina on tarjolla hyvää ruokaa, lämpöisiä sukkia ja mukavia tarinoita.
Siskoni kovin ihastui tulostamme ja kahvia jo pöytään kiikutti voileipien kera. Lupasin siinä joutessani käydä postilaatikkoon kurkkaamassa. Olisiko joku muistanut vanhaa eläkeläistä, vaikka kortilla.
Oltiin siis Oriveden kaupungissa, Vinkiän kylässä Leppäkoskentiellä Mäkimaalla.
Kuinka sattuikaan, tapasin iloisen, nuorekkaan sauvakävelijän. Hän kertoi kävelevänsä päivittäin, milloin Päijälään, milloin Puharilaan. Jutteli, että lämmittää saunan joka toinen päivä, ja silloin myös avannossa vaimon kanssa pulahtaa. Pakkohan sitä oli ihailla. Muisteltiin, että hiihdeltykin on milloin Hutalan tiellä ja Pitkänveden jäällä.
Siinäpä jutellessa allekirjoittaneen serkkukin postilaatikolleen hiippaili. Oli aika liukasta, varovasti asteli, mutta hyvät nastat oli serkkupojan kengissä. Olipa kiva tapaaminen ja juttutuokio.
Mutta tämmöistä ruuhkaa voi olla vain kaupungissa. Ajatella kolme ihmistä yhtä aikaa Mäkimaan raitilla näin talvella. Harvinaista. Tämän kaupungin humun jälkeen olikin hyvä kävellä muutama askel maalaiskuntaan Kuhmoisiin. Siellä ei sitten tullutkaan vastaan kuin oravia ja jäniksiä.
Kyllä maalla on mukavaa!
Pirkko Lehto-Järvinen
