Orivesiläisten 20 vuoden viestihiljaisuus päättyi – OrPon joukkue oli mukana Hopeasompaviestissä ja jätti taakseen 18 joukkuetta

Oriveden Ponnistuksen N14-sarjan viestijoukkue hiihti 30. sijalle sunnuntaina kisatussa Hopeasomman viestissä. Joukkueessa hiihtivät Elli Leppä, Emmi Hämäläinen ja Amanda Onnela.

Lue myös: OrPon Roosa Teho hiihti Hopeasompa-kisoissa 20:n joukkoon – kolmen kilometrin perinteisen kisaan osallistui 112 hiihtäjää

Viestissä oli mukana yhteensä 48 joukkuetta, joten OrPon joukkue jätti taakseen 18 joukkuetta. Lisäksi kisaan osallistui seitsemän sekajoukkuetta, joiden tulosta ei laskettu mukaan virallisiin tuloksiin.

Edellisen kerran OrPolla on ollut viestijoukkueella mukana Hopesommassa vuonna 2003.

Lue myös: Osallistumisinto hiihtokisoihin kasvanut, Minivalkut treenaavat nyt toista talvea – tulevana viikonloppuna OrPosta lähdetään ensimmäisen kerran vuosikausiin Hopeasompahiihtoihin

Joukkueen loppuaika viestissä oli 31.54,3. Viestin yhden osuuden mitta oli kolme kilometriä ja kaikki osuudet hiihdettiin vapaalla hiihtotyylillä.

OrPon viestin avaajana oli Elli Leppä, joka hiihti osuutensa aikaan 10.48,0. Hän toi joukkueensa vaihtoon sijalla 50.

Toiselle osuudelle lähti Emmi Hämäläinen. Hän hiihti kolme kilometriä aikaan 10.38,5 ja vaihdossa OrPo oli sijalla 41.

Kolmannen osuuden hiihti Amanda Onnela. Hänen osuusaikansa oli 10.27,8 ja se oli koko osuuden 21. nopein aika. OrPon joukkueen hän toi maaliin sijalla 32, mutta virallisissa lopputuloksissa joukkue oli 30. sijalla.

Eroa viestin voittaneeseen Hämeenlinnan Hiihtoseuran ykkösjoukkueeseen OrPolla kertyi 4.54,8.

Hämeenlinnan loppuaika oli 27.28,7. Toiseksi tuli Joensuun Kataja, joka hävisi Hämeenlinnalle 6,1 sekuntia. Kolmas oli Espoon Hiihtoseura, joka jäi kärjestä 17,8 sekuntia.

Neljänneksi tullut Ounasvaaran Hiihtoseura jäi kärjestä jo reilummin. Ero voittajaan oli yli 40 sekuntia.

Leave a Comment