Emilia Putkisaari jatkaa OrPossa – kolmea kautta koskenut sopimus kattaa myös ensi kauden

OrPossa lentopallouransa aloittanut libero Emilia Putkisaari pelaa myös ensi kaudella kotikaupunkinsa joukkueessa. Hän teki vuonna 2021 OrPon kanssa kolme kautta koskevan sopimuksen, joka siis kattaa vielä ensi kauden.

Lue myös: OrPo hankki passarin Hämeenlinnan Lentopallokerhosta – neljän maaottelun nainen teki viime liigakaudella 92 pistettä

Putkisaari on pelannut uransa aikana OrPon lisäksi Hämeenlinnan Lentopallokerhossa. Seuraa hän edusti kaudella 2019–20.

Ensimmäisen liigaottelunsa Putkisaari on pelaajarekisterin mukaan pelannut syyskuussa 2019. Silloin hän pelasi OrPossa ja vastassa oli Woman Volley.

Putkisaari on pelannut Mestaruusliigassa 210 runkosarjan ottelussa. Pudotuspelejä tilastoihin on kertynyt 42. Vuonna 2018 Putkisaari oli mukana OrPon Suomen cupin voittaneessa joukkueessa.

Tänä keväänä Putkisaari sai kutsun myös maajoukkueleirille.

Lue myös: Putkisaari ja Aronen ovat mukana maajoukkueen leiriryhmässä – ensimmäinen leiri alkaa 11. toukokuuta

OrPon Facebook-sivullaan julkaisemassa tiedotteessa Putkisaari kertoo, että hänestä OrPossa on kotoisa fiilis.

– Mulla on kyllä aika eri lähtökohta, kun olen täältä kotoisinkin. Mutta musta on aina tuntunut, että asiat hoituu ja mulla on ollut hyvä olla täällä. Jos on ollut jotain ongelmia, niin ne on hoidettu ja asioista pystyy puhumaan. Vaikka olen täältä kotoisin, niin en mä olis tänne jäänyt, jos en tykkäisi olla täällä, Putkisaari sanoo pelaajatiedotteessa.

Putkisaari toimi viime kaudella OrPon kapteenina. OrPon tiedotteessa kerrotaan, että Putkisaari johtaa joukkuetta rauhallisuuden ja hyvän ilmapiirin luomisen kautta.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että ensi kaudella Putkisaaren tavoitteena on kehittää erityisesti omaa taktista ymmärrystä ja pelinlukua. Yhtenä tavoitteena on myös luoda sellainen joukkuehenki, jossa kaikilla on hyvä olla ja joka tukee kehittymistä ja pelaamista.

– Ja totta kai on tulostavoitteetkin, jotka asetetaan myöhemmin. On kiva, että valmentaja pysyy, koska mulla on valmentaja melkein joka vuosi vaihtunut. Andrealla on palo lentopalloon ja taktista ja teknistä osaamista. Tiedän, että homma toimii, Putkisaari sanoo tiedotteessa.

Leave a Comment