Oli joulu 1963, ja olimme vaarin kanssa jo aikapäiviä vieneet lipeäkalat likoamaan Savonjokeen hakattuun avantoon. Siitä se joulutunnelma alkoi hiljalleen hiipiä kotinurkkiin.
Koulua oli vielä ja matkaa Haaviston kouluun Myllytietä oikaisten tuli 5 kilometriä. Olin toisella luokalla, ja serkkuni Tarja oli syksyllä aloittanut ensimmäisen luokan.
Edellisvuonna käytössäni ollut ”Maijan kelkka” oli pienemmällä serkullani, ja minulla suuri ja painava ”mummun kelkka”. Se ei mahtunut ronkkeliin, jota joskus laskimme Koskenmäessä koulukavereiden kanssa.
Tulimme Eskolan Hannun kanssa koulusta. Juttelimme joulusta ja siitä, mitä saisimme lahjaksi. Hannu tokaisi nauraen: “Sinä saat kelekan.” Se tuntui mahdottomalta, sillä kotoni oli köyhä, ja sivuutin asian mielestäni.
Tuli jouluaatto, olimme kokoontuneet joulusaunan ja -aterian jälkeen Tilsan suureen pirttiin, tupaan niin kuin meillä sanottiin. Meitä oli mummu, vaari, Aarne, Maija, Riitta, Kerttu, Jouko, Terttu, äiti ja Kauko-eno. Isäni oli valokuvassa tuvan pöydällä kynttilät molemmin puolin.
Meitä lapsia oli seitsemän: neljä sisarusta ja serkkuja kolme.
Joulupukki tuli helikopterilla Aakkojärven jäälle
Aarne kävi ulkona ja tullessaan sanoi kuulleensa, kuinka Aakkojärven jäälle laskeutui helikopteri. Kyllä jännitti. Kauko-eno teki lähtöä linja-autolle, kun aikoi lähteä käymään äitinsä luona Keravalla. Mummu epäili suu naurussa, ettei vain myöhästyisi junasta. “Heido”, sanoi Kauko, ja baskeria päähänsä sovittaen lähti popliinitakki liehuen linja-autolle.
Sitten kuului ulko-ovelta jyskytystä ja Jouko meni katsomaan. Pukki sieltä tuli, ja me lapset olimme silmät tapillaan. Pukki kyseli, olimmeko olleet kilttejä ja helikopterilla sanoi tulleensa. Minä kysyin kopterin merkkiä, ”Vortson” se kuului olevan.
Sitten jaettiin lahjat, ja voi riemua: lahjojen joukossa oli kaksi isoa puista kuorma-autoa, toinen oli Erkki-serkulle ja toinen minulle. Oli ne hienoja, oikein tuulilasikin. Niillä autoilimme Erkin kanssa monta vuotta.
Riemua niin, ettei oikein tajunnutkaan
Kauko siinä palasi ja kertoi myöhästyneensä junasta. Kun olimme huoneissamme yläkerrassa, Jouko kutsui minua alaovelta, että rappusilla on minulle vielä lahja, ja siellä se oli!
Hieno keltainen potkukelkka puuosat tehtaan kääreissä. Nyt oli riemua niin, ettei tajunnutkaan. Joulupäivänä potkuttelin sillä pikkusisko kyydissä autotallille ja takaisin monta kertaa.
Kouluun oli hienoa mennä. Uusi kelkka oli Nira-merkkinen. Nikkilän Jukalla oli myös Nira, mutta vanhempi ja sininen. Siihen aikaan luimme kelkan merkiksi Nirf, Nira se kuitenkin oli.
Myöhemmin äiti kertoi, että rahat hänelle kelkan ostoon oli antanut naapurin emäntä Tellervo Eskola. Kyllä sellainen anteliaisuus tuntui hyvältä!
Kerran kelkasta katkesi eturauta siskoni ja serkkuni toimesta, mutta Jouko sen hitsautti Mäkisen korjaamolla. Koulun kaivomäkeä laskiessamme kelkka kaatui isossa lastissa, ja vasen pystypuu katkesi. Sen korjasi opettaja Eerolan ohjeilla, Erikeeperillä ja ruuvinauloilla Liianmaan Harri. Hyvä tuli: kelkka on vieläkin 60 vuoden jälkeen minulla entisöitynä tallessa.
Tuomo Alanen
Jämsä
