Perjantaina Oriveden Kampuksen Suvanto-salissa aloittanut KampusKlubi kokosi lähes 30 kuulijaa Sakari Seppälän ja Matti Pollarin yleisöksi. Seppälä kertoi heittäneensä Kampukselle idean klubi-illoista.
– Tarkoitus on, että säännöllisesti, noin kerran kuukaudessa, meillä olisi jonkinlainen poppoo esiintymässä, kertoo vielä huhtikuun ajan Oriveden Kampuksen toimitusjohtajana jatkava Anssi Vaittinen.
Kuunteluun ja viihtymiseen oli tarjolla Klemetti-salia vähän intiimimpi tila, jossa saattoi rennosti istuskella. Suvantosaliin oli sisustettu hämyvaloon pöytiä ja pieniä sohvaryhmiä.
Klubi-iltaan kuuluu, ettei siellä tarvitse istua kuivin suin, vaan tarjoilun hoiti paikallinen Wanha Pankki. Klubi avaa ovensa iltakuudelta, ja puoli kahdeksan aikoihin duo aloitteli soittoaan.
Paikalliset multi-instrumentalistit Sakari Seppälä ja Matti Pollari olivat rakentaneet musiikillisen kokonaisuuden Veikko Lavin (1912–1996) lauluista teemalla Ihmisen eloa ja yhteisissä soittotreeneissään myös sovittaneet lauluja uusiksi. Niiden äärellä on oltu jo vuoden verran. Lauantain toivotut -hengessä liikkeelle lähdettiin vakavammista aiheista ja ohjelmisto keveni loppua kohden.
– Lavi oli suuri humanisti, aina pienen ihmisen puolella. Vahvimmillaan hän oli yksilötason kuvauksissa, mutta kertoessaan tarinoita tavallisista ihmisistä hän kertoi myös yhteiskunnasta, Seppälä perusteli heidän löytöään.
Myös ITE-taiteilijaksi hän Lavia tituleerasi. Sävelistä ja sanoista duo piti tiukasti kiinni, mutta sovituksiin oli saatu tuoreutta, ja soittimet vaihtuivat ahkerasti. Pollarin spesiaaleja ovat tunnetusti ainakin harmonikka ja saksofoni, kun taas Seppälän käsissä viihtyvät erityisesti mandoliini ja kitara, mutta myös huilu.
Laulupuolesta vastasi pääasiassa Sakari Seppälä, välillä miehet yhdessä, ja Pollaria kuultiin yksinkin. Edelleen ajankohtaisen Evakon laulun duo oli tiivistänyt kymmenestä säkeistöstä kuuteen, mutta niihinkin mahtui olennainen.
– Tämä voisi olla äitini tarina, tokaisi Seppälä laulun jälkeen.
Häntä puhuttelee Lavin sanastossa erityisesti kohta, jossa kerrotaan, miten ”sinne kattoin päälle oma taivasläntti jää”. Eli muistoja ei kukaan vie, vaikka kaikki muu menisi.
Kevyemmässä osassa kuultiin niin Serenadi hetekalle, tuolle Helsingin Teräskalusteen klassikkohuonekalulle, joka tepsi myös luteita vastaan, kuin toinenkin Lavi-klassikko, verbaalitykitys Tukilisäjenkka. Viimeiseksi he olivat säästäneet Lavin ehkä tunnetuimman laulun: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”.
Kolmen encoren jälkeen Seppälä tunnusti, että nyt on heidän Lavi-nuotistonsa ammennettu tyhjiin. Yleisö kuunteli puolisentoista tuntia lähes hiiskumatta, mutta esityksen jälkeen ei ollut niin kiire pois.
Timo Selin kehui iltaa onnistuneeksi ja muisteli Veikko Lavista tehtyä näytelmää Kotkan legendaarisessa Kairo-ravintolassa. Maestron veljenpoika Seppo Lavi taas oli pitänyt Selinille ja hänen rauhanturvaajakaverilleen Kyproksella rippikoulun, kun se aikanaan oli nuorena Orivedellä jäänyt kesken.
Kukahan mahtaa olla seuraavaksi KampusKlubin estradilla? Se jää nähtäväksi.
