”Täältä saisi kauniin kukan hirvilakkiinsa”, tokaisi Vihasjärven isäntä Järvenpään kylän pankkikonttoriin astuessaan. Oli alkanut hirvestys, ja raavas isäntä on niitä miehiä, vaikkei vielä ollutkaan ennättänyt hirvimetsään lähteä.
Pankkiin mennään monta kertaa housunlahkeet tutisten: ”ottaakohan johtaja vekselini, antaakohan lainaa?” – Kun siinä istuutuu ja odottaa senhetken kohtalonsa täyttymystä, päilyilevät silmät sinne-tänne. Ja kun sitten havaitsee kukan, toisenkin, ja vieläpä kolmannekin, ilostuu ja rohkaistuu. Tärppäsi! – On kiitollinen pankille, sen väelle, kukkasille.
Kukkien ystävä on myös konttorinhoitaja Hilkka Ruohonen. Kukkia on eteisestä kokoushuoneeseen, on pankkisalissa. Lokakuun ankeuteen toivat monet loistavat: siniset: punaiset, lilat, keltaiset valon, suven ja lämmön tuntua. Mutta siellä peräkammarin pöydällä kukoistaa myös marraskuun kynttilä. – Maallikko ei noita kaikkia tuntenutkaan.
”Sanotaan kukkien kaipaavan rakkautta ja sitä tunnettua apusellaista. Perää tässä on, mutta valo on vielä tärkeämpi tekijä. En tiedä, kuka meidän talon kukankasvatuksen pani alkuun. Olen sitä jatkanut ja eivät kukat varmankaan ole asiakkaita karkoittaneet. Kukkia on pankki hankkinut, niitä on saatu lahjana. Ne ovat ystäviäni.” – EP
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 29.10.1970. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.
