Monena tekevä mies täällä maisessa elämässä joutuu olemaan. Kun seppämestari Jussi Ahonen sanoo, että kotopajassa pääsi ”takosepäntyön” makuun, oli se vasta alkua: toimi räätälinä, suutarina, niin ikään puusuutarina, eli puuseppänä. Nurkilla ahersi piilu tai kaira aseinaan, eniten kuitenkin tuolloin piti puusepän pitkästä höylästä. Monta kesähuvilaa ja isompaakin rakennusta oli yksin tai porukassa tekemässä.
”Jo isä sanoi, että nälkä panee tekemään, ja työ opettaa. Rippiskoulu oli ainoa kouluni, ja se riitti. Suutarinrumpu om ollut toinen oiva oppituoli, pajanahjo kolmas. Alasimen ääressä on oppinut muutakin kuin raudan meltouttamista ja muotoilua. On oppinut tuntemaan naapurit ja kylänmiehet, tämän längelmäkeläisen yhteiskunnan. Terve se on”.
Harolan ”Puhuri” pääsi puraisemaan
”Mutta hevosista olen aina erityisesti pitänyt. Ja mikäs onkaan onnistuneempi Luojan luomus kuin kaunispiirteinen, vireä, hyvin hoidettu tamma tai ori. Olen kengittänyt eläissäni tuhansia hevosia. Hyvin niiden kanssa olen tullut toimeen, kunhan ei pelkää niitä. Yli 50 vuotta olen pajassa puuhannut, ja koko tämän ajan olen nähnyt hyviä hevosia. Aina niitä on Längelmäellä ollut. On nytkin.
Kustaa Harolan Puhuri-niminen ori taitaa olla ainoa, joka on päässyt puremaan minua. Senkin se teki kurillaan. Vikurin kengitettävän käsittely vaatii omat keinonsa. Kerrankin oli yhden reissumiehen – mikä lie ollut kulkukauppias – hevosen takapaa ”paketoitava”, köysitettävä ja pollen takapää nostettava ilmaan, ennenkuin työn alkuun pääsin. Mutta kengitin ja sain ylimääräistä, kun mies luuli, etten pärjäisi vikurinsa kanssa. – Oli siinä katselijoita.
Ahonen tekee mitä haluaa
Längelmäellä tiedetään – vieläkin, vaikka mestari on jo ikämies – kuinka monitaitoinen hän on. Sanotaankin: ”Seppä Ahonen tekee mitää haluaa, muut tekevät mitä osaavat”. On siitä monta ja hauskaakin muistikuvaa.
Kerrankin oli pajan oven pieleen Talviaisissa ilmaantunut koneenkulu ja siinä kirjelappu: ”Koitas korjata, hajen ylihuomenna”. – Seppä käänteli ja väänteli, – katsoi ja korjasi.
Oli haukuttu Ristijärven isäntää, kun tämän salvia ontui. Tuli pajalle, ja seppä tokaisi: ”Ontuu, kun tollalailla lyät kengän koipeen”. Kiskoin kengän pois, vuoli kaviota ja naputti uuden kengän ruunan jalkaan. Ontuminen oli tipotiessään.
Tekevän sepän emäntä kerran päivittelemään, että mihinkäs ne hänen syntymäpäivävieraansa pannaan istumaan, kun ei ole tuoleja tarpeeksi. Jussi-seppä sanoi, että anna kattoa, äläkä puhu enempää. Löysi pakan nurkalta vanhan rautavanteisen tynnyrin ja pihansyrjästä liuskakivilaatan. Hitsipillillä vanteet neljään osaan, niistä ja yhdestä kokonaisesta vanteesta pöydän tuet ja jalat. Vanteenosia riitti sitten vielä penkin jaloiksi. – Amiraali Rahola tuota erikoista jykevää kalustoa kovin mieli, vaan eipä Jussi raaskinut antaa. – EP
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 26.11.1970. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.
