”Oma väki äkkiä pöytään! Vieraat ovat jo pihassa!” Näin perhepiirissämme kerrotaan erään sukulaislapsen huudahtaneen, kun hän ikkunasta katsellen odotti kotiin saapuvia vieraita. Viattomasta humoristisuudestaan huolimatta tarina herättää myös vakavan kysymyksen: meneekö oma etu useinkin yhteisen edun edelle?
Tulevan sunnuntain evankeliumissa (Joh.10:1-10) Jeesus puhuu itsestään lammastarhan porttina ja antaa suuren lupauksen: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Keitä hän tarkoittaa niillä, joilla on luomakunnassamme (”lammastarhassa”) vapaus ja oikeus elää yltäkylläistä elämää.
Max Weber julkaisi vuonna 1905 kuuluisan ja kiistellyn teoksensa Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Sen mukaan protestanttisessa kristillisyydessä ahkeruudella ja säästäväisyydellä karttuva varallisuus tulkitaan merkiksi Jumalan suosiosta.
Jos kuitenkin tavoittelemme luomakunnan antimista itsellemme suurempaa osaa kuin suomme muille, olemme Jeesuksen mukaan ”lammastarhaan kiipeäviä varkaita ja rosvoja”. Uuden Testamentin kristillisyys on ensisijaisesti luopumista omasta edusta yhteisen edun hyväksi.
Viime vuonna jaoimme Tampereen seurakuntien Ruokapankilta eri yhteisöjen järjestämiin ruokajakeluihin lähes 110 000 avustusta. Avun hakijoiden määrä kasvoi vuoden aikana noin 30 prosenttia. Vaikka jotkut epäilevät jonoissa olevan niitäkin, jotka eivät ruoka-apua tarvitsisi, on yltäkylläisyys kaukana ruokajonoista.
Seurakuntien ja kaupungin verovarojen lisäksi ruoka-apuun saatiin puolen vuoden aikana yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä vapaaehtoisina lahjoituksina liki 300 000 euroa. Niistä on riittänyt jaettavaa vielä tänäkin vuonna.
Jos kuulemme ja ymmärrämme Jeesuksen opetukset oikein, voi ”lammastarhan portti” luomakunnan yltäkylläisille laitumille avautua yhä useammalle.
”Tulkaa kaikki pöytään, sillä pöytä on jo katettu!”
(Rauhan Jumala) varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. (Hepr. 13.21)
Ilkka Hjerppe
Rovasti
