OrPo pelaa sunnuntaina kotihallissa ilman yleisöä – korona on vaikuttanut katsojamääriin

Katsomo laitetaan paikoilleen, vaikkei yleisö peliin pääsekään. Arkistokuva: Juha Jäntti

Oriveden Ponnistuksen Mestaruusliigajoukkue saa sunnuntaina kotihallissa vastaansa WoVon Rovaniemeltä. Ottelu pelataan koronarajoitusten takia ilman yleisöä.

Lue lisää: Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään ja tiloja suljetaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella loppiaisen yli – koronan ilmaantuvuusluku nyt paljon yli 500

Sunnuntain jälkeen seuraava kotipeli LP-Vampulaa vastaan on merkitty ohjelmaan 12. tammikuuta. Tämänhetkisten tietojen mukaan tuohon otteluun yleisö jo pääsisi, sillä rajoitukset ovat nykyisellään voimassa 7. tammikuuta saakka.

Joukkueen manageri Mika Putkisaari on silti epäileväinen.

– Toivotaan, että yleisö pääsee tuolloin peliin.

Putkisaari väläyttelee myös mahdollista ottelun siirtoa, jos rajoitukset jatkuvat.

– Liigan ohjeistus on se, että mikäli molemmat joukkueet suostuvat ottelun ajankohdan siirtämiseen, näin voidaan tehdä.

Yleisö tuo kotikenttäedun

Yleisön merkitystä joukkueelle ei voi liiaksi korostaa.

– Yleisön puuttuminen tarkoittaa kotikenttäedun menettämistä saman tien. Kyllähän se kotiyleisö aina on auttava elementti pelaamisessa, Putkisaari sanoo.

Lisäksi hän toteaa pelaamisen ilman yleisöä olevan pelaajille outoa, jo yksistään siksi, että on hiirenhiljaista.

– Muuten pelitapahtuma järjestetään katsomoita, mainoksia ja kuulutusta myöten normaalisti.

Lue myös: ”Hyvin harvoin olen ollut viime vuosina katsomossa ihan vain katsojan roolissa” – jokaisen kotiottelun takana on iso määrä talkootyötä ja tekijöitä tarvittaisiin lisää

Koronapassi tiputti yleisömäärää

Jo korona itsessään on vaikuttanut katsojamääriin.

– Kun koronapassi otettiin käyttöön, yleisömäärä tippui puolella, Putkisaari sanoo.

Hän kertoo yleisömäärän pyörineen Orivedellä nyt noin parissa sadassa henkilössä.

– Keskiarvo normaalisti on pyörinyt lähempänä 400:a. Onhan sillä ollut iso vaikutus yleisömääriin, ja tulevaisuutta ajatellen huolestuttaa, millä me saamme yleisön takaisin.

Yleisön puuttuminen näkyy myös seurojen taloudessa.

– Tällä on hirveän iso vaikutus kaikille seuroille. Tiukkaa tekee kaikin puolin.

Koronatukia on Putkisaaren mukaan saatu jonkin verran matkan varrella, mutta kaikkea niillä ei korvata.

– Tämä on tietysti pieni asia terveyteen verrattuna, mutta osa terveyttä on myös katsojille se, että he pääsevät ottelutapahtumaan ja tuntevat sen fiiliksen ottelupaikalla.

Leave a Comment