Eräjärveläiset Leila Lehtonen ja Miia Sirén ovat hyvin eri-ikäisiä taiteilijoita, mutta sopivat hyvin samaan näyttelyyn, ovathan molemmat melkoisia väreillä tykittäjiä. Heidän yhteisnäyttelynsä ”Ilon tuojat” aloittaakin Kallenaution kestikievarin näyttelykesän maanantaina ja viipyy 26. kesäkuuta asti. Näyttelyaika piteni alkupäästä, kun keuruulaisten taiteilijoiden näyttely peruuntui.
Laurien tuvassa vallitsi lauantaina iloinen hälinä, kun taiteilijat täyttivät omia puoliskojaan hirsiseinistä. Miia Sirén maalaa työnsä usein vanhoille pitkille laudoille, joita hän sai ilokseen talvella ison kasan. Pisin laudoista olisi ollut yli nelimetrinen, joten sitä hän ei ottanut edes mukaansa.
Kolvilla syntyy ääriviivoja ja vaikka koirankarvoja
Laudoille syntyy ”kolvitoteemeja”, joissa värin päälle Miia polttaa kolvilla ääriviivoja. Näissä toteemeissa esiintyy usein jos jonkinlaisia mielikuvituseläintä. Erityisen taitavasti hän kolvilla piirtää esiin erilaiset turkit ja karvapinnat. Toinen suunta ovat pointillismin mieleen tuovilla väripilkuilla laudoille toteutetut ”terapiaeläimet”, joissa myös on leikkimieltä ja huumoria.
– Nautin kolvin käytöstä, sillä se saa aikaan myös aivan ihanan tuoksun osuessaan vaikka pihkakohtaan. Kuviot lähtevät piirtymään usein oksakohtien ja muiden puusta löytyvien muotojen mukaan. Tuloksena on hyvän tuulen otuksia, myös paikallisen Salen kassalla tavattava taiteilija kertoo.
Sirén hinnoittelee lautatyönsä muutamaan kymppiin, jotta kellä tahansa olisi varaa niihin. Mukana nauloja seiniin lyömässä oli avomies Jussi Lieskivi, joka Miian tavoin on loistavasti kotiutunut Eräjärvelle. Ehtona mukaantulolle oli vain se, että mies pysyy ripustuksen ajan enempi hiljaa, ettei tule sanomista.
Yhden mehiläisvahatyön Sirén keksii ripustaa tuvassa olevan tosi vanhan kaapin päätyyn, ja Lieskivi on jo melkein päästämässä kauhistuneen älähdyksen: – Ei kai sentään!
Miia Sirén lohduttaa, että ovessa on jo valmiiksi naula. Kallenautio oli hänelle ennestään tuntematon paikka, mutta kesäkuussa hän aikoo tulla jonakin päivänä koko päiväksi sinne, esittelemään töitään tai ihan vaan fiilistelemään.
Leila Lehtonen on jo pitkän linja taiteilija. Hän on ottanut avuksi kumppaninsa Mauri Vesterisen, joka kärsivällisesti toteuttaa Lehtosen toiveet taulujen sijoittelussa. Yllättävän harva töistä jää kotiin vietäväksi. Lehtonen kuvailee korona-ajan sujuneen sikäli hyvin, että he molemmat viettivät sen yhdessä jommankumman luona. mutta näyttelyiden, konserttien ja muiden kulttuuritilaisuuksien puute alkoi jo kaivaa mieltä. Kirjoja onneksi saattoi lukea silloin kun ei maalannut.
Mehiläisvahatekniikka siirtynyt kisällimetodilla
Leila Lehtonen on innostunut myös mehiläisvahatöistä ja tartuttanut innon nuoreen Miiaankin. Hän kertoo, että mehiläisvahaan voi tarttua silloinkin, kun tietää aikaa tekemiselle olevan vain vähän. Hänen käyttämiensä perinnevärien sekoittaminen ja kuivuminen vaativat pidemmän ajan.
– Ensimmäinen kerta, kun näin jonkun tekevän taidetta silitysrauta kädessä, naurahtaa Mauri Vesterinen.
Toden totta: värilliset mehiläisvahapalaset sulatetaan joko pienen matkasilitysraudan tai kuumailmapuhaltimen kanssa, ja tulos on yleensä yllätys tekijälle itselleenkin.
