Omatoimikirjasto on hyvä systeemi – kirjoittajan mukaan itsepalvelu on tuonut myös monta muuta kelpoa juttua

Itsepalvelusta.

Kirjastonjohtaja informoi (OS 6.4.) omatoimikirjaston käytännöistä.

No, sellainen on täällä  Mäntsälässä toiminut jo muutamia vuosia. Hyvä systeemi, vaikka eläkeläisenä itse käyn enimmäkseen normaaliaukiolon aikoina. Palautukset ja lainaamiset teen itsepalveluna asianomaisilla koneilla.

Mutta sitten oli ovensuuhun laitettu kone, jossa erivärisiä nappeja painamalla piti kertoa ”kuinka onnistuimme tänään”? Siis ketkä? Pysähdyin ja tarkistin molemmilta puolilta, onko minulle nyt ilmestynyt se sivupersoona.

Ei ollut eikä minua tietääkseni ollut ylennetty keisariksi tai kuninkaaksi, joita puhutellaan kolmannessa persoonassa. En painanut mitään nappia, vaan jätin avoimeksi kysymyksen, ketkä me ja kuinka onnistuimme.

Itsepalvelutoiminta on aiheuttanut eri ammattiryhmissä työpaikkojen poistumista tai ainakin vähentymistä.

Muistanpa 1960-luvulta, kuinka bensa-asemilla sisältä juoksi myyjä tankkaamaan. Sitten tuli kahdenlaisia mittareita; toisista sai itse lorottaa ja toisilla vielä henkilökunta palveli. Itsepalvelumittareista sai pienen alennuksen ja sillähän meidät houkuteltiin tekemään työ itse.

No, tähän on totuttu ja jopa oudolta tuntuisi kun joku tulisi kyselemään, että ”mitähän saisi olla ja katsotaanko öljyt ja pestäänkö tuulilasi”?

Sitten tulivat nuo automaatit – rahalla toimivat kylmäasemat. Se on ollut tällä saralla parasta palvelua, sillä nehän toimivat ympäri vuorokauden ja melkoisen kattavasti sijoitettuinakin. Voimme lähteä yötä myöten ajelemaan tuntemattomillekin seuduille.

Tavarataloissa siirryttiin itsepalveluihin. Alkuun tuntui oudolta, että näinkö meihin luotetaan. Varsinkin niillä kerroilla, kun ei ostanutkaan mitään. Miltei luimistellen mentiin kassan ohi. Pitäisikö tässä näyttää, ettei mukaan tullut mitään?

Entisessä Alkossa tuo luimistelu toimi toisin päin. Mennessä piti näyttää, että olen oikealla asialla, en humalassa, enkä suurkuluttaja. Tiskin takana oleva myyjä tuntui katsovan tuikealla silmällä, täytänkö kriteerit.

Nyt itsepalveluna homma on rennompaa; tosin ainahan sieltä lähdetään ostoksen kanssa. Ei kai Alkossa käydä aikaa kuluttamassa, kuten tavarataloissa?

Mitä seuraavaksi? Saammeko jonain päivänä suorittaa autokatsastuksen itse, omassa pihassa?

Hannu Järvinen

Mäntsälä

Leave a Comment