Talven jäljiltä kiivettäväksi valikoituu vähän matalampi nyppylä. Perhovuoren – joissakin kartoissa näkee myös version Perhonvuori – laki kohoaa 140,5 metrin korkeuteen, ja kun Längelmäveden pinta nykyään on 84 metriä merenpinnasta, se tarkoittaa vajaan 60 metrin kipuamista ylöspäin.
Längelmäveden pinta on tosin ennen 1600- ja 1700-luvun mullistuksia ollut Kangasalan suunnassa 5–6 metriä nykyistä korkeammalla, olihan Hirtolahden talokin ennen järvenrannassa.
Nyt vuoren ja Längelmäveden väliin mahtuu pelloksi muutettua vesijättöä sekä Leväslahdentie, jonka varrelle, lyhyen matkaa Eräjärventiestä auton voi jättää vuoriretken ajaksi.
– Juu, kyllä vanhat rantapenkereet ovat ihan tässä rakennusten lähellä. Kaikki ne pellot siinä ovat entistä järvenpohjaa, ja ovathan ne parempia kasvultaan kuin hiesutörmät, alueella maata viljellyt Jukka Hirtolahti kertoo.
Tienposkessa olevan taskun kohdalta lähtee kuin tilauksesta ylöspäin polku kohti Perhovuoren lakea. Heti alussa näkyy viirupöllön pönttö, mutta asukasta siellä ei vaikuta olevan. Vuorioppaani Esa Kallio varoittaa tosin menemästä liian lähelle, sillä viirupöllö on poikasten aikaan metsän ärhäkimpiä siivekkäitä, joka voi käydä päällekin.
Hyttysistä ei onneksi ole vielä äitienpäivän tienoilla tietoakaan. Samalla voi havainnoida erilaisia kääpiä ja kohta näkyy laaja, kivikkoinen alue. Mustikkatyypin kuusikko vaihtuu pian männikköön.
Näyttävä kylien rajapyykki oli aikanaan myös pitäjien rajakohta
Puiden sitkeys on hämmästyttävää. Lumen maahan taivuttama kuusentaimi on saattanut jatkaa kasvuaan yksittäisestä oksasta. Hirviäkin täällä asustaa, papanakasoista ja poikki puraistuista männynlatvuksista sen voi päätellä.
Kuin huomaamatta saavumme vuoren laelle. Eteen osuu kolmen kylän rajapyykki. Tässä kohtaavat Eräjärven Kauppilan kylä, Hirtolahti ja Leväslahti. Pitäjänrajakin tämä on ollut, olihan Leväslahti vuoden 1930 loppuun Längelmäkeä, sitten se liitettiin Eräjärveen.
Rajapyykki on näyttävä, pari metriä kanttiinsa oleva kivikasa. Päällimmäisessä kivessä on hakattuna vuosiluku 1929 ja salaperäiset kirjaimet PHP. Tekijän signeeraus?
Avointa maisemaa ei Perhovuorelta pääse katselemaan oikein mihinkään suuntaan, mutta itään päin kurkistellessa pitkien mäntyjen välistä pilkahtaa hakkuuaukio koilliseen. Siellä laidalla rinne näyttää paikoin melko jyrkältäkin. Välillä vuorelta näki kuulemma hyvin myös kirkonkylän suuntaan, nyt sielläkin on taas jo 15-metrinen taimikko.
– Myös Hirtolahden talon suuntaan on jyskää, kuvailee puolestaan Matti Perhonen, yksi Perhonvuoren maiden omistajista.
Hän tarkoittaa jyskällä epätasaisia jyrkänteitä, jotka putoavat välillä jyrkemmin, kuin portaina.
Hirtolahden puolelta ei Perhosen mukaan siksi saanut vedettyä latuja alas, mutta Leväslahdentielle päin hän on suksilla laskenut, samoin oman kotinsa suuntaan, kohti Vedentaustantietä.
Vuori sijoittuu siis Leväslahdentien ja Vedentaustantien välimaastoon, ja sen tuntumassa on myös Perhojärvi. Useampana haarana leviävää järveä voi ihailla Vedentaustantieltä, ja Perho-nimistä tietä pääsee kiertämään järven taustaa. Järven ympäri ei tietä ole.
Perhonen-nimikin juontaa paikannimistä, mutta sen kantajia on enää muutama. Matti Perhonen painottaa, että vaikka eläinkuntaan viitataankin, tämä nimi ei ole samaa tyyppiä kuin karjalaiset eläinaiheiset nimet, jotka yleensä ovat lyhyitä ja ytimekkäitä.
Paluumatkalle kierrämme vuorenrinnettä myötäpäivään – ja päädymme lopulta kivikkoon, jossa sammalen peittämien kivien välissä on salakavalia koloja nilkan vääntymistä väijyen. Varman päälle retkeilijä palaisi pitkin tulopolkua.
Kohdalle osuu myös näyttäviä reikiä kuusenkyljissä. Niiden alla riittää metrien päähän lennähtäneitä puunsäleitä. Asialla on Esa Kallion mukaan ollut palokärki, joka on pitkällä nokallaan hakannut puunkylkeen isoja aukkoja.
Puun sisältä on löytynyt hevosmuurahaisia, jotka ovat tehneet käytäviään pehmenneeseen puuhun. Näitä isohkoja, syviä aukkoja on matkan varrella melko paljonkin, joten palokärjillä on täällä ollut oikein gourmet-tason juhlat.
Salaperäinen Kirjotuskallio isonjaon muistona
Perhovuoren tuntumassa Västilän suuntaan sijaitsee Kirjotuskallio, joka on noteerattu myös Leväslahden kylähistoriassa ”Rontinkulmalta Koljonkantaan”.
Kallion nimi tulee siitä, että sileään kallioon on hakattu kylien ja läänin raja sekä kylien nimet silloisessa kirjoitusasussaan: Leweslax, Kaupila sekä isonjaon päättymisvuosi 1789.
Kirjotuskallion tarkka sijainti jää kuitenkin hiukan epäselväksi. Perhosen mukaan se on suoraan jatkumoa vuoren rinteelle. Tällä kertaa emme lähde kalliota etsimään. Siellä se koillisen-idän puolella kuitenkin on, nykyisellä hakkuuaukiolla. Meidän ja Kirjotuskallion välissä on aikamoinen jyrkännekin.
– Hyvin vanhoissa kartoissa näkyy myös nimi Perkkovuori, ikiaikainen muoto nimestä. Sellaista kivikkoistahan se on koko vuori, kun jääkausi kiviä koillisesta tuuppasi, jättöpuolella Kauppilaan päin voi olla hiekkaakin, Matti Perhonen vielä kuvailee.
Kun suuri osa Suomea oli veden peitossa jääkauden jälkeen, Perhovuori oli kuitenkin Leväslahden seudun korkeimpia kohtia – niitä harvoja, jotka ulottuivat vedenpinnan yläpuolelle.
Nykyhetkessä kelpaa iloita siitä, että läheisen Hirtopohjan lintutorni pärjäsi tämän kevään Tornien taistossa hienosti. Sinne sijoittunut Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen joukkue bongasi kahdeksassa tunnissa 92 lajia, jolla sijoittui koko maan kisassa sijalle 24.
Vuoriretken kuulohavainnoiksi kirjataan peippo, punarinta, tiltaltti, käpytikka, lopussa myös mustarastaan huilumainen ääni. Hirtopohjan suunnasta puhalteli kaulushaikara ja laulujoutsenet viestittelivät toisilleen.
Vuoria ja nyppylöitä 4
Oriveden seudulla on runsaasti vuori-loppuisia paikannimiä, joista moniin yhdistyy värikästä paikallishistoriaa ja kiinnostavia tarinoita. Näitä vuoria ja pienempiäkin nyppylöitä esitellään sarjassamme. Moni niistä on mainio luontoretken kohde. Nouse vuorelle – ihan kotikulmilla. Sarjan edelliset osat kertoivat Hiukkaan Hepovuoresta, Holman Sonsarinvuoresta sekä Lyytikkälän ja Päilahden rajalla sijaitsevasta Pärnävuoresta.
