Myllymuksuissa Juupajoella työskentelee kolme ukrainalaista. He ovat istahtaneet yhtä aikaa työpaikan kahvihuoneeseen, tulkkina toimii virolainen talossa jo kaksi vuotta työskennellyt Eda Kaur.
Olena Savenko asuu Vilppulassa 11-vuotiaan poikansa ja miehensä kanssa. Mies on saanut töitä Oriveden Ohutlevytekniikasta Jäminkipohjasta.
Tetiana Snihur asuu Mäntässä, missä hänen 15-vuotias poikansa aloitti koulun ennen äidin työllistymistä Juupajoelle. Siksi he eivät olekaan muuttaneet Mäntästä mihinkään.
Iryna Schulhaievych asuu Juupajoella miehensä kanssa. He käyvät viikoittain kansalaisopiston suomen kielen kurssilla Orivedellä. Kurssilla on kymmenkunta oppilasta, joista osa on venäjä-suomi-ryhmässä, toiset englanninkielisessä ryhmässä.
Joulua juhlitaan Ukrainassa vasta 7. tammikuuta
Jos elettäisiin normaalia aikaa, ukrainalaiset viettäisivät joulua 7. tammikuuta kuten venäläisetkin.
– Tärkeintä joulussa on aina ollut läheisten kokoontuminen yhteen juhlimaan, he kertovat yhteen ääneen.
Jouluaattona keitetään kokonaisista kauranjyvistä puuroa, joka maustetaan omenoilla, pähkinöillä, rusinoilla ja unikonsiemenillä. Lapset veivät sitä isoäidille ja muille vanhemmille sukulaisille.
Varsinaisessa jouluaaton pöydässä pitää olla ehdottomasti kahtatoista eri lajia ruokaa, mutta koska jouluaattona ei vielä syödä lihaa, tarjolla on kaali- ja muita piirakoita sekä kalaa ja kasviksia.
Paastokuukausi loppuu jouluaattoa seuraavasta yöstä, joten joulupöydän aterialla lihaakin taas voi tarjota. Tulkkina toimiva Eda Kaur kertoo, että Virossa ei ruokapöytää tyhjennetä koko yönä, koska ajatellaan myös edesmenneiden sukulaisten tulevan herkuttelemaan, mutta Ukrainassa pöytä kyllä siivottiin yhteisen aterian jälkeen.
Lahjoja Ukrainassa ei jaeta jouluna, mutta 19. joulukuuta tavattu Nikolaus niitä kyllä lapsille tuo – tai toi.
Nyt ei ole aihetta juhlimiseen
Entä tänä vuonna, millainen joulu kolmikolle on tulossa?
– Ei tule mitään joulua, hyvä että ollaan ylipäänsä elossa, tulee kuin yhdestä suusta.
Suomalaisen joulusesongin alkaminen kaupoissa vuosi vuodelta yhä aikaisemmin ei ole heillekään vierasta.
Sotivia läheisiä ja maanmiehiä rintamalla haluttaisiin toki muistaa, mutta ongelmana, että sen enempää rahat kuin paketitkaan eivät mene perille.
– Ne päätyvät jonkun muun taskuun, sillä sotatilanteessa aina joku vetää välistä, Eda kääntää huokaisten.
– Pankkien kauttakaan rahan lähettäminen ei onnistu, sillä Ukrainan pankeissa ei ole käteistä vastaanottajille annettavaksi, ne ovat tyhjiä, hän jatkaa.
– Sinne ei nyt voi lähettää mitään, sillä paketit eivät mene perille eivätkä kuljetusliikkeet edes aja sinne, naiset lisäävät.
Suomessakaan nämä ukrainalaiset eivät mitenkään laita joulua, vaan se on aivan normaali päivä heille.
– Kun siellä kotimaassa ihmisillä on hätä, ei täälläkään ole aihetta juhlia, he perustelevat.
Yhteyttä pidetään sähkökatkojen välissä, huoli on jatkuvaa
Olenalla eli Lenalla, kuten häntä täällä kutsutaan, on Ukrainassa äiti ja veli, Tatianalla mies ja 23-vuotias vanhempi poika, joita ei kuitenkaan vielä toistaiseksi ole kutsuttu rintamalle.
Yhteyttä sukulaisiin on päästy pitämään toistuvien sähkökatkojen välissä, jos netti vain toimii. Varsin usein sähköä on käytettävissä vain kolme tuntia vuorokaudessa, mutta sähkökatkot saattavat kestää jopa vuorokauden–kaksikin kerrallaan.
Huoli sukulaisista on jatkuvaa, mutta osa ei halua lähteä maasta, ja asevelvollisuusikäiset miehet eivät edes pääse lähtemään.
– Vain Jumala tietää, milloin sota loppuu! Ei kukaan olisi ajatellut sen kestävän näin kauan, tokaisee Eda kysymykseen, mitä he ajattelevat ensi vuodesta, ja syvä hiljaisuus lankeaa kahvihuoneen pöydän ylle.
– Täällä eletään päivä kerrallaan. Kun ei tule huonoja uutisia, kaikki on kunnossa, he kuittaavat lyhyesti.
Ovatko ukrainalaiset palaamassa vielä takaisin kotimaahan, sitäkin on tässä vaiheessa mahdoton sanoa. Nyt kukaan ei osaa ajatella kovin pitkälle tulevaan.
Työ antaa muuta ajateltavaa, ammattilaiset pelastaneet Myllymuksujen syksyn
Heillä, joilla on töitä, ovat asiat kuitenkin vähän paremmin kuin monella muulla. Ainakin työ antaa muutakin ajateltavaa jatkuvan läheisten puolesta murehtimisen rinnalle.
Nämä naiset ovat tekstiilialan ammattilaisia. Lena on leikannut 20 vuotta, Ira ommellut 15 vuotta ja Tania ollut aikaisemmin Suomessa mansikoita poimimassa, mutta hänelläkin on alan koulutus ja nyt vähän myös työkokemusta.
Vielä muutama sana lapsista, ja pieni hymykin nousee naisten huulille.
– He pitävät suomalaisesta koulusta, ja heillä on siellä sekä ukrainalaisia että suomalaisia kavereita. Koulussa he puhuvat kavereiden kanssa englantia, suomi on vielä vaikeaa, kertoo Olena Savenko.
Kun kerron, että suomalaiset ovat kustantaneet Unicefin tempauksessa 20 euron talvivaatepaketteja Ukrainan lapsille yli 600 000 eurolla, he ilahtuvat kovasti.
– Tärkeintä joka puolella on täällä omassa maassa auttaminen, he vahvistavat.
Unicef varmistaa avun perillemenon, ja talvivarusteet hankitaan paikan päältä, mikä samalla antaa työmahdollisuuksia ukrainalaisille omassa maassaan.
Myllymuksujen yrittäjä Johanna Putkonen on kuunnellut sivusta. Ammattitaitoisen työvoiman saanti on hänelle arvokas asia, sillä tänä syksynä on pystytty ottamaan vastaan enemmän alihankintaurakoita.
Seuraavaksi olisi osattava katsoa tulevaan, sillä tammikuussa pitää tilata merinolangat ensi talven neuloksia varten. Juuri nyt Kopsamolla eletään vuoden kovinta sesonkia, ja erityisen meneviä ovat olleet merinovillasta ommellut vaatteet.
– Sitä on leikattu vaatteiksi syksyn aikana useita tuhansia metrejä, Johanna Putkonen kertoo.
Ukrainalaisompelijatkin keskittyvät pienen tauon jälkeen taas täysillä saumojen tekoon.
