Juupajoen kirkossa ensi viikolla esiintyvän Anni Pitkämäen sokeutuminen tapahtui vaiheittain. Häneltä löytyi 13-vuotiaana päästä hyvälaatuinen kasvain, joka leikattiin kahdesti. Sen kasvua olisi pitänyt seurata, mutta magneettikuvauksia ei pidetty tarpeellisina. Kun 18-vuotiaana hänen näkönsä heikkeni nopeasti ja meni lopulta kokonaan, kierrettiin ympäri Suomea silmälääkäreissä. Syy ei siinä vaiheessa selvinnyt.
– Opiskeluaikoina 25-vuotiaana sain tajuttomuuskohtauksia, onneksi kouluttajana oli ensihoitaja, joten pääsin Töölöön ja magneettikuviin. Selvisi, että kasvain oli levinnyt. Minulla oli vuonna 2013 levynjulkaisu Ruokolahdella, mutta vähän ennen sitä soitti sairaanhoitaja Töölöstä: tule leikkaukseen tänään kello 14. Leikkauksessa kasvainta pienennettiin, mutta sitä ei saada leikattua kokonaan pois, niin hankalassa paikassa se on.
Sitten leikannut kirurgi Juha Hernesniemi jäi 70-vuotiaana eläkkeelle, eivätkä nuoremmat lähde ottamaan riskiä uudesta leikkauksesta. Sädehoito tuntuu nyt olevan ainoa keino pysäyttää kasvaimen suureneminen, ja ensimmäisen puolen vuoden jälkeen näyttikin hyvältä. Tilanne selviää kuitenkin vasta parin vuoden päästä.
– Pahalaatuiset kasvaimet sädehoito voi kutistaa, mutta hyvälaatuiset yleensä vähän turpoavat, eikä sillä ole oikein tilaa kasvaa. Vaarana on kasvojen halvaantuminen, hän kertoo rauhallisesti.
Vasemman silmän näköhermo katkaistiin jo 13-vuotiaana ja oikeastakin silmästä näkö meni 18-vuotiaana.
– Kun keväällä sain kasvaimeen sädehoitoa, sekin oli yhtenä syynä, että alettiin joulukonserttia suunnitella. Olen niin kiitollinen, että Suomessa hoito on hyvää! hän sanoo siitä huolimatta, että jälkiviisaudellekin jää sijansa. Olisiko näkö tallella, jos olisi toimittu toisin, sitä on turha jahkailla.
– Jälkeenpäin on ihan turha voivotella, omasta arjesta se onni elämään syntyy! Ei tämäkään ole estänyt minua elämästä täysillä. Lääkärit olisivat jo moneen kertaan halunneet kirjoittaa minulle eläkepaperit, mutta en ole suostunut. En osaisi olla tekemättä mitään, sanoo nyt 34-vuotias Anni Pitkämäki.
Luottamustehtäviä aika nippu
Hän onkin aina pyrkinyt enempi auttamaan muita ja ottanut vastaan uusia haasteita. Pitkämäki on toista kautta Ruokolahdella kunnanvaltuutettuna. Viime viikolla hänet valittiin hyvinvointialueen vammaisneuvoston puheenjohtajaksi.
Kirkkovaltuutettuna hän ehti toimia jo muutaman kauden, oli välillä neljä vuotta tauolla ja kun taas asettui ehdolle, tuli valituksi sinnekin. Hän kuuluu myös paikallisen Osuuspankin edustajistoon ja nostettiin myös Etelä-Karjalan Osuuspankin hallintoneuvostoon.
– Myös yrittäjien toiminnassa olen mukana. Meillä on paljon tapahtumia, ja kerran vuodessa käydään täydellä linja-autolla tutustumassa jossakin päin Suomea. Tänä vuonna suunnattiin Marttilaan ja Saloon, voitaisiin ehkä joskus tulla tutustumaan myös sinne Pirkanmaalle, sanoo Etelä-Karjalan yrittäjienkin hallituksessa istuva Anni Pitkämäki.
Kaksoistutkinto oli kaatua syrjivään opettajaan
Anni Pitkämäellä on jo useampi ammatti, vapaaehtoistyöhönkin hänellä intoa riittää. Lukioaikana hän suoritti kaksoistutkinnon ja opiskeli lukion ohella paperiteollisuuden prosessinhoitajaksi.
Hän joutui jo tuolloin kärsimään syrjinnästä, sillä silloinen ammattikoulunopettaja olisi halunnut hänen keskeyttävän ammattiopinnot, koska sokeana hän ei voisi työllistyä eikä saada edes työssäoppimispaikkaa. Keskeyttäminen olisi kuitenkin estänyt myös ylioppilaaksi kirjoittamisen, koska siinä kohtaa eivät lukiokurssit olisi riittäneet.
Pitkämäki ei antanut periksi, vaan löysi ihmisen, joka järjesti hänet harjoitteluun Stora Enson Kaukopään tehtaan sellulaboratorioon. Siellä hoituivat työssäoppimiset ja näytöt mainiosti.
– Tämä opettaja sanoi suoraan, ettei halua opettaa vammaista ja yritti painostaa minut irtisanoutumaan. Hän sai aikaan sen, että samaan aikaan kun sokeuduin, muut oppilaatkin kääntyivät minua vastaan ja kaverisuhteet katkesivat.
– Oma jaksaminen ja voimavarat olivat siinä kohtaa todella koetuksella, ja pahimmillaan olin siinä pisteessä, uskallanko enää mennä kouluun. Itkin ja mietin jo itsemurhaakin, hän jälkikäteen tunnustaa.
Näitä ja vieläkin raskaampia kokemuksia on tullut senkin jälkeen, mutta kaikesta on selvitty, hän nyt vuosien jälkeen vakuuttaa. Siksi hän haluaa tsempata muitakin ja on muun muassa hakeutunut vapaaehtoistyöhön päihdenuorten pariin sekä opiskellut kokemusasiantuntijaksi alkoholistin omaisen roolissa.
Paperintuotannon valvojaksi mahdoton sijoittua
Koska oli selvää, ettei hän voisi pysyvämmin työllistyä opiskelemalleen alalle, piti keksiä uusi ammatti. Anni Pitkämäki suuntasi Näkövammaisten ammattikouluun Espooseen.
Muusikoksi opiskelu olisi kiinnostanut eniten, mutta kolmen vuoden opinnot saivat empimään, joten hän valitsi vuoden mittaiset hierojaopinnot. Voisihan siitä sitten jatkaa johonkin muuhun.
Kesken opiskelujen valtio kuitenkin myi oppilaitoksen Orton-säätiölle ja tuli uusi sääntö. Saadakseen opiskella toista alaa yhden tutkinnon suoritettuaan sokean on hankittava lääkärinlausunto siitä, ettei voi tehdä sitä työtä, mihin on aiemmin valmistunut. Opinnot muusikoksi nousivat sillä pystyyn. Onneksi musiikkia voi harrastaa muutenkin.
Puuttuvan näkökyvyn sijasta Anni Pitkämäelle on kehittynyt tarkka kuulo. Hän saattaa kuulla joltakin putoavan kevyen esineen ja kuulon perusteella aistii myös, mitä juttukumppanilla on päällään pelkästään sen perusteella, miten vaatteet kahisevat.
– Olin myös ainakin ennen koronaa herkkä halaamaan ihmisiä. Sekin on ollut tapa aistia. Ihmisiä hoitaessa minulla on ollut tapana halata asiakkaat, ja siitä on vanhemmilta ihmisiltä joskus tulla kommenttia: en edes muista, milloin joku olisi minua halannut. Myös vapaaehtoistyössä päihdenuorten kanssa olen halannut heitä, jotka usein sivuutetaan. Halaamalla olen myös kannustanut jotakin päähän potkittua puhumaan rohkeasti yleisön edessä.
– Haluan vakuuttaa näille nuorille, että kaikesta voi selvitä, ja toisten ihmisten tuella on siinä iso osuus. Havaitsemani karkeat, selvät syrjintätapaukset olen vienyt eteenpäin, vaikka oikeusprosessiin asti. Itse pyrin mieluiten keskustellen löytämään yhteisymmärryksen, mutta en minäkään ole kynnysmatto!
