Kirjoitus Oriveden Sanomissa Kynät puhuvat -palstalla 30.11.2022 ”Ruokafoorumin kolme vinkkiä” herätti monenlaisia ajatuksia.
Lue myös: Pirkanmaan Ruokafoorumin Tulevaisuusparlamentti: Kolme kärkeä suunnaksi vihreän siirtymän ajaksi
Tiedostettiin, että ”tilalliset horjuvat uupumuksen ja vararikon partaalla. Alkutuotanto on kannattavuuskriisissä ja on tarve vähentää ympäristökuormitusta”. Emme kyllä löytäneet kirjoituksesta yhtään vinkkiä, millä maatalousyrittäjät voisivat saada käytännössä toimintansa kannattavammaksi ja tulotason nousemaan edes minimipalkkaan.
Maanviljelijöitä on vuosikymmeniä kannustettu tehotuotantoon, minkä vuoksi maaperä on heikentynyt, humuskerros on ohentunut ja pitäisi ottaa käyttöön maaperää uudistavia viljelymetodeja ja siirtyä vähitellen luonnonmukaisempaan viljelyyn.
Suuruuden ekonomian haittapuolet ovat johtaneet siihen, että viljaa on viljelty vain keinolannoitteilla, mikä kuluttaa maaperän humuskerrosta ja lihantuottajille eläinten lanta onkin ongelma. Aiemmin pienviljelijöillä oli karjaa, joka tuotti lannoitetta viljapelloille ja mahdollisti luonnollisen ravinnekierron.
Maataloudelta on vaadittu koko ajan suurempaa tehostamista, mikä on tehty peltojen, tuotantoeläinten ja maanviljelijöiden ja lihantuottajien kustannuksella. Tilanne on tänä päivänä täysin kestämätön. Pellot ovat huonossa kunnossa, useimpien tilojen konekanta ja rakennukset alkavat olla tiensä päässä, investointeja ei ole ollut varaa tehdä ja viljelijät ovat ylivelkaantuneita.
Maatalouden työstä saatava palkka on luokkaa 4 euroa tunti. Jatkajia ei tahdo maatiloille löytyä. Onko ihme, kun teollisuuden ja virkamiesten palkat ovat vähintään viisinkertaiset. Puutarhoille, kasvihuoneille ja mansikkatiloille ei saa työvoimaa kuin tuomalla halpatyövoimaa ulkomailta.
Ruuan hinta on hilattu alas markkinoilla liikkuvien ylijäämäerien hinnoittelun mukaisesti. On kuviteltu, että kyllä sieltä on aina saatavilla jotain, niin että tuottajia voidaan kiristää yhä alemmilla hinnoilla.
Tuotantokustannusten nousu ei ole siirtynyt tuottajien saamiin hintoihin, vaikka kuluttajahinnat ovat nousseet. Kun markkinat eivät pysty korjaamaan tai halua korjata tilannetta, niin siihen pitäisi puuttua lainsäädännöllä.
Tuottajia on kannustettu erikoistumaan ja tuottamaan vain yksittäisiä raaka-aineita ja seuraava porras hoitaa jalostuksen. Nyt on huomattu, että pitäisikin tuottaa monipuolisesti ja pyrkiä jalostamaan itse tuotteita pitemmälle, koska tuotteiden jalostajat ovat usein mono- tai oligopoleja ja voivat yksipuolisesti määrätä tuottajahinnat hyvin alhaisiksi.
Myös kulutustavarakauppa on vähän kilpailtu. Markkinoita hallitsevat kaksi kauppaketjua. Niiden kauppoihin on hyvin vaikea saada myytäväksi pieniä eriä tuottajien omia pitemmälle jalostettuja tuotteita.
Tässä tilanteessa pitäisi vakavasti harkita tuottajien kartellia (EU ei suoranaisesti kiellä sitä), joka neuvottelisi sopimuksia näiden isojen ostajien kanssa. Yksittäisellä tuottajalla ei ole mitään sanomista annettuihin hintoihin ja sopimusehtoihin. Keski-Euroopassa tällaisen menettelyn on todettu toimivan. Esimerkiksi MTK voisi tukea tällaisen toiminnan syntymistä.
Tuottajat ovat keskimäärin niin velkaisia, että tarvittaisiin yhteiskunnan merkittävää tukea esimerkiksi peltojen kunnostukseen ja viljelymenetelmien muutoksiin kestävälle pohjalle sekä lihantuotannon muuttamiseksi eettisemmäksi.
Ruokafoorumin kolmas vinkki oli ajattelemisen arvoinen. Tällä menolla maatalouden tuotanto on vähenemässä Suomessa. Kotitarvetuotannolla ja keräilemällä luonnon tuotteita, voivat suomalaiset pysyä hengissä, vaikka ulkomailta tuonti katkeilisikin välillä.
Olemme huolestuneita siitä, että politikoidaanko elintarvikehuolto samanlaiseen pulaan kuin nyt on sähköstä.
Tuula Sivusaari, DI
Mikael Solala, ydinfyysikko
