Onko tässä järkeä? Kannattaako tähän ryhtyä? Alkuun Pauliina Helperiä arvelutti itseäänkin. Hänen poikansa Riku oli ostanut kotitilan läheltä vuonna 1922 rakennetun hirsitalovanhuksen.
Ensimmäinen suunnitelma oli, että poika perheineen muuttaisi taloon, olihan tämä samainen poika jo lapsuudessaan todennut siinä asuneelle Armas-isännälle, että kun tämä kuolee, hän muuttaa taloon. Taloon olisi kuitenkin tarvinnut saada puolet lisää tilaa.
– Mietin jo silloin, että eikö olisi järkevämpää, että minä tulisin tähän ja poika perheineen minun nykyiseen talooni, eikä tehdä tähän yhtään lisää. Minusta talo menisi pilalle, jos siihen tehtäisiin lisäsiipi, Pauliina Helperi juttelee.
Jalat eivät menneet lattiasta läpi
Vielä oli kuitenkin yksi mutta.
– Sanoin, että säilytetään tämä, jos se on mahdollista, mutta jos se on liian hankalaa, niin sitten ei. Sitä mietti, että kannattaako.
Taloa kävi katsomassa useampi rakennusalan asiantuntija.
– Yksi heistä myönsi sanoneensa kotona lähtiessään, että se on ihan varmaan sellainen, että menevät lattiasta läpi jalat, kun sinne menee. Sanon vaan, että puskutraktorilla nurin, mutta kyllä minun nyt täytyy perua puheeni, että ei kannata, Helperi kertoo hänen sanoneen.
Nämä sanat sinetöivät Helperin lopullisen päätöksen.
– Ehdottomasti kannatti, hän sanoo nyt, kun vuoden päivät kestänyt remontti on loppusuoralla.
”Purku oli sikamainen homma”
Tekijäksi remontille Pauliina Helperi sai rakennusalan yrittäjäksi hiljattain siirtyneen Teemu Helperin. Hän hyppäsi remmiin viime maaliskuussa. Purkutyöt oli aloitettu omalla väellä sisätiloista tammikuussa, ja ne tehtiin rankaan asti.
– Purku oli ihan sikamainen homma, todella hidas ja työläs. Oikeastaan mitään muuta ei jäänyt jäljelle kuin kattotuolit ja kannatinvasat pohjaan. Sitten lähdettiin tekemään uutta, Pauliina Helperi toteaa.
Perusteellisten purkutöiden ansiosta mitään isompia yllätyksiä ei ole tullut vastaan.
– Ainoastaan piipun takaa katto oli vähän vuotanut. Siellä oli parineliöinen huono kohta, jossa vaihdettiin hirsiä, Pauliina Helperi kertoo.
Hän on itsekin osallistunut paljon remppaamiseen.
– Paljon olen täällä ollut ja paljon oppinut. Ehkä välillä olen ollut tielläkin, mutta paljon olen yrittänyt tehdäkin. Mielenkiintoinen projekti, todella, hän sanoo.
Samaa mieltä on Teemu Helperi. Hän on aiemmin tehnyt pääasiassa uudisrakentamista, joten siltä osin hänkin on ollut uuden äärellä.
– On mietittävä tarkkaan, miten mikäkin toteutetaan niin, että homma jatkuu eteenpäin.
”Meillä on ongelma”
– Meillä on ongelma, Pauliina Helperi kertoo kuulleensa vuoden aikana Teemun suusta monta kertaa.
– Ikkuna on liian matalalla keittiökaappeihin nähden. Nostetaanko ikkunaa, hän kysyi kerran. Ei tasan varmasti nosteta, Pauliina kertoo vastanneensa.
Hän naurahtaa, että ongelmia oli aika usein, mutta pikkuasioista ei ole otettu stressiä. Kolmen metrin huonekorkeus on aiheuttanut omat haasteensa, eikä sähköjohtoja piiloteta vanhassa talossa samanlailla kuin uudessa.
Myöskään vanhojen, jurmuisten kynnysten paikalleen asettaminen ei ollut sekään ihan pala kakkua, varsinkaan kun niihin yritettiin mallata myös vanhat ovet, koska vanhaa Pauliina Helperi on halunnut säästää sen, mitä säästettävissä on ollut.
– Minulla on lapsuudenkodin perua vanhan kunnioitus. Isäni varmasti arvostaisi tämän vanhan rakennuksen säilyttämistä, jos tämän näkisi.
Uuteen kotiin Pauliinan mukana muuttavat ainakin vanha peilipöytä sekä olohuoneen seinälle iso ryijy, jonka on tehnyt Pauliinan äidinäiti vuonna 1931.
– Vielä on kauhean vaikea hahmottaa, mitä muuta tänne tuodaan.
Tapettia on talossa vain kahdella seinällä, sillä Pauliina Helperi halusi mahdollisimman paljon hirttä näkyviin. Hirret putsattiin kuivajääpuhalluksella ja käsiteltiin sen jälkeen vahalla.
– Näistä tuli tosi hyvät. Tämä on vanha hirsitalo nyt.
Talo on aikoinaan tuotu nykyiselle paikalleen Jokiniemestä Salokunnasta. Pauliina Helperi epäilee, että se on kasattu paikan päällä uudelleen, sillä keittiön nurkkahirsissä olevat viivat viitannevat hirsikertojen merkitsemiseen.
Puulattia ja puuhella, mutta ei saunaa
Hirsien säilyttämisen ja vanhan vaalimisen lisäksi Pauliina Helperillä oli jokunen toive, joista hän on pitänyt kiinni, vaikka nauraakin, ettei hänellä todellakaan ole ollut mitään selkää visiota.
– Sisustaminen on ihan hirveätä hommaa, ja ahdistuin suunnattomasti keittiökaappihommasta, hän tuhahtaa.
Hän tunnustaakin, että piirustukset remontille toki ovat olemassa, mutta lopulta hommaa on hahmotettu paljolti vasta matkan varrella.
Sen Helperi tiesi heti, että saunaa hän ei taloonsa halua.
– Mutta isomman kuistin halusin, ja sehän nyt todellakin on sitä, hän kertoo ja haaveilee sinne pöydästä.
Pari muutakin pakko saada -juttua Pauliina Helperillä oli. Ne olivat puulattia ja puuhella.
– Halusin puulattian, viis siitä, vaikka siihen tulisi rakoja ja naarmuja, mutta mitään nykyaikaista lattiamateriaalia en halunnut. Mielestäni tällaiseen taloon kuuluu aito puulattia.
Mitä puuhellaan tulee, sen ostaminen oikeastaan aloitti koko remppamatkan.
– Aloitin koko homman ostamalla esittelykappaleen paikallisesta liikkeestä. Sitähän voi aloittaa talon rakentamisen ostamalla puuhellan, hän nauraa.
Puuhellan lisäksi taloon tuli takka. Mahdollisuus maalämmön käyttöönottoon on tehty, mutta Pauliina Helperi uskoo pärjäävänsä kahdella tulisijalla pitkälle.
Korvaamattomia apulaisia
Keittiöönkin Pauliina Helperi on lopulta enemmän kuin tyytyväinen, vaikka nauraakin, että yläkaapin vitriiniin ylettyäkseen hän tarvitsee vähintään rakennustikkaat.
Säilytystila puolestaan ratkaistiin rakentamalla vaatehuone olohuoneen takaseinustalle. Kunhan vaatehuoneen oviaukkoon asennetaan kisko ja verho, joutaa niiden taakse piiloon myös pakastin.
Tyttäret ovat olleet paljon apuna purkamisesta alkaen ja sisustusmielipiteitään antaen. Poika puolestaan on helpottanut hommia pyörähtämällä välillä paikalla järeämmillä apuvälineillä, kuten kaivinkoneella.
– Olen äärettömän kiitollinen kaikista sukulaisista ja kavereista, jotka ovat pyörineet tässä apuna, Pauliina Helperi kiittelee.
Talo on lähirakentamista parhaimmillaan, sillä kaikki tarvikkeet ja työt on hankittu paikallisilta tekijöiltä, lähes kirjaimellisesti naapureilta.
Noin 90-neliöinen talo 58-tien läheisyydessä Juupajoella on herättänyt myös ohikulkijoiden huomion. Ostattelijoitakin on pihassa piipahtanut. Pauliina Helperi ymmärtää tämän, vaikkei tulevasta kodistaan olekaan luopumassa.
– Eihän tällaisia vanhoja taloja ole tarjolla. Minun mielestänikin tämä on aika hieno, hän hymyilee.
Enää häntä ei arveluta, eikä ole kaduttanutkaan kuin ehkä yhden pienen hetken koko projektin aikana. Erityisesti hän odottaa yhtä asiaa, sitten kun pääsee muuttamaan uuteen kotiinsa.
– Odotan sitä, että voin heittää aamulla puita pesään, pistää vesipannun tulelle ja keitellä teevettä siinä, hän haaveilee.
Tuo hetki ei ole enää kaukana. Ehkä jo ensi viikolla.
