Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, vaeltaa siellä edelleen huolimatta kirkkaudesta, jonka Jumala lähetti maailmaan, lähettäessään Poikansa Jeesuksen valmistamaan tien kirkkauteen – tien, joka alkaa ristiltä Vapahtajan täydellisen veriuhrin viitoittamana.
Tänäänkin me vaellamme eksyksissä niin kuin lampaat uskonnollisuuden pimeässä yössä, kukin oman mielemme mukaan etsien palkkapaimenilta, kirkkokunnilta ja eri uskonnollisilta yhteisöiltä valoa ja hyväksyntää. Me etsimme yhteyttä toinen toisiimme inhimillisin konstein ja keinoin ekumenian ja yhteiskristillisyyden toiminnan kautta. Me koetamme kaikin tavoin osoittaa Jumalalle, että me täytämme Hänen tahtonsa ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt”. (Joh. 17:21) Nämä ihmistekoiset yritykset ovat kuin janon sammutusyrityksiä, tämän maailman haljenneilla kaivoilla, jotka eivät vettä pidä.
Todellisuudessa ei ole yhden yhtäkään, joka etsisi Kristuksen kasvoja tosissaan, rukouksessa ja paastossa, vaan paetaan uskonnolliseen toimintaan ja harrasteluun tosiasiassa peläten todellista Jumalan kohtaamista. ”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin”, sanoo Raamatun sana, ja Jeesuksella, joka tulee pian, on tulisilmät, ja Hän tulee Isältä kaiken vallan omaavana vanhurskaana tuomarina tuomitsemaan kaikkea syntiä. Hänen tulisilmiltään emme voi kätkeä syntejämme hurskastelevan kristillisen naamion taakse. Sinne missä Hän asuu ei ole pääsevä mitään epäpyhää, eikä saastaista, vaan Hän hakee luokseen morsiusjoukon, joka on tehnyt totisen parannuksen synneistään ja on uudestisyntynyt ylhäältä Jumalan Pojan uskoon ja joka samaistuu Hänen ristinkuolemaansa niin, että ymmärtää ja pitää itsensä Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna (siis kuolleena), että voisi myös omistaa Jumalan Pojan uskon ylösnousemuselämään, joka ylhäältä lahjaksi annetaan.
Jos me uskomme pelkästään sen, joka on totta, että Hän kuoli puolestamme, mutta luulemme ettei meidän tarvitse kuolla synnille, vaikka sana sanoo: kaikki ovat kuolleet Kristuksessa. ”Sillä jos me olemme Hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. Kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan”. (Room. 6:5-7)
Janotkaamme Totuuden Hengen, Pyhän Hengen, Ilmestyksen ja Viisauden Hengen opetusta niin, että Jumalan sana voisi opettaa meidät erottamaan, mikä on Kristuksen Hengen intuitiivinen ääni meidän hengestämme käsin meidän mieleemme, mikä on meidän sielullisuudesta tulevaa (sillä se ei kelpaa Jumalalle) ja mikä nousee meidän turmeltuneesta lihastamme. Hebr. 4:12 sanoo Jumalan sanan olevan elävä ja voimallinen eroittamaan hengen ja sielun ja olevan sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.
Etsikäämme tosissamme Kristuksen kasvoja – rukoillen ja paastoten, ei niin kuin fariseukset, vaan kuin totinen Jeesuksen opetuslapsi, niin sitä kautta löydämme ikään kuin itsestään sen todellisuuden, että me olemme yhtä Hänessä ja Hänen kauttaan ja Hänen ruumiinsa jäsenyydessä. Hänen ruumiinsa on yksi.
Kalevi Tuomivaara
Eräjärvi
