Orivedelle vieraaksi tullut Apassit piti maalinsa puhtaana – Tuiskulla oli paljon yritystä, mutta se ei tällä kertaa tuonut tulosta

Oriveden Tuisku, Apassit
Oriveden Tuiskun maalillla käytiin ottelun toisella puoliajalla kovia kamppailuja pallosta. Kuva: Jaana Ala-Lahti
Oriveden Tuisku, Apassit
Tuisku hyökkäsi aktiivisesti kohti Apassien maalia. Työ ei tällä kertaa tuonut palkintoa tuloksen muodossa. Kuva: Jaana Ala-Lahti

– Seuraavalla kerralla sitten ihan laukauksia eikä keskityksiä maalille, kuuluu huuto Tuiskun penkiltä kentälle.

Miesten Vitosen jalkapallo-ottelun Oriveden Tuiskun ja Apassien välillä on edennyt toiselle puoliajalle ja tilanne on vierasjoukkueelle 0–3. Peliaikaa on kuitenkin jäljellä vielä puolisen tuntia, joten kaikki on vielä mahdollista.

Lue myös: Oriveden Tuisku jätti Vierasjoukkueen nollille ja teki itse neljä maalia

Apassit ryntäsivät torstaina pelatussa ottelussa johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Pallo tosin meni maaliin Tuiskun omasta pelaajasta.

Kun ottelua oli pelattu puoli tuntia, lukemat olivat jo 0–3. Ensin onnistui ottelun 23. minuutilla Kalle Kautovuori ja noin viitisen minuuttia myöhemmin maalin teki Tomi Niiranen.

Tuisku pääsi ottelussa useaan kertaan hyville maalipaikoille, mutta viimeistely ontui tällä kertaa. Apassien puolustus piti ja kun Tuisku pääsi laukomaan, pallo ohjautui usein maalin sivuverkkoihin. Lisäksi Apassien maalivahti Valtteri Leppälä pelasi hyvin.

Toisella puoliajalla Tuiskun rohkea pelaaminen ja pallon siirtely omalla kenttäpuoliskolla olivat kostautua. Apassit pääsi muutamaankin kertaan kokeilemaan Tuiskun maalivahdin Eetu Karjalaisen ohittamista. Karjalainen oli kuitenkin hereillä ja ennätti jokaisella kerralla pallon eteen.

Tuiskun kiri ei toisella puoliajalla riittänyt eikä ottelussa nähty enää maaleja. Apassit vei ottelun lukemin 0-3. Se oli joukkueelle kauden toinen voitto.

Oriveden Tuisku on viiden pelaamansa ottelun jälkeen Vitosen B-lohkon sarjataulukossa kolmantena yhdeksällä pisteellä.

Seuraava ottelu Tuiskulla on keskiviikkona Tampereella, kun se kohtaa TPV/2:n. Myös TPV/2:lla on kasassa yhdeksän sarjapistettä. Se voitti edellisessä ottelussaan Apassit lukemin 3–8.

Ennen Tuiskua TPV/2 kohtaa vielä kauden viidennessä ottelussaan tänään perjantaina vieraissa FC Kangasalan.

Oriveden Tuisku, Apassit
Oriveden Tuiskun maalivahti Eetu Karjalainen ennätti tässäkin toisen puoliajan tilanteessa riittävästi pallon eteen. Kuva: Jaana Ala-Lahti
Oriveden Tuisku, Apassit
Kuva: Jaana Ala-Lahti
Oriveden Tuisku, Apassit
Kuva: Jaana Ala-Lahti
Oriveden Tuisku, Apassit
Kuva: Jaana Ala-Lahti
Oriveden Tuisku, Apassit
Kuva: Jaana Ala-Lahti
Oriveden Tuisku, Apassit
Kuva: Jaana Ala-Lahti

Leave a Comment