Naomie Jeger pelaa myös ensi kaudella OrPossa – ensiesiintymisen liigajoukkueessa hän teki päättyneellä kaudella

Naomie Jeger liittyy OrPon liigajoukkueeseen vuoden sopimuksella, tiedottaa OrPo Facebook-sivullaan.

Jeger kuului jo päättyneellä kaudella OrPon liigajoukkueen rinkiin. Mestaruusliigan pelaajarekisterin mukaan hän oli ensimmäisen kerran mukana kokoonpanossa liigaottelussa 7. tammikuuta. Tuolloin OrPo kohtasi Orivedellä LP Viestin. Kevään aikana hän oli mukana yhteensä 12 Mestaruusliigan ottelussa.

Hän kuului myös OrPon A-tyttöjen SM-hopeajoukkueeseen.

Jeger on nyt kahdeksas pelaaja, jonka kanssa OrPo on tehnyt sopimuksen ensi kaudesta.

Lue myös: OrPon liigajoukkueen seitsemäs pelaaja on julkistettu – mukaan liittyy passari Nurmon Jymystä

Oriveden lukion lentopallolinjalla opiskeleva Jeger on 18-vuotias Vilppulan Tähden kasvatti. OrPon tiedotteessa kerrotaan, että nuoruudessaan hän treenasi paljon poikien joukkueessa ja pelasi myöhemmin naisten kakkossarjaa.

Jeger on keskitorjuja ja pituutta hänellä on 177 senttimetriä.

– Olen tosi iloinen, että mussa nähdään potentiaalia, että mä pystyn kehittymään pelaajana. Mulla on tosi isoja tavoitteita lentopallon suhteen. Kun on niin paljon intohimoa lajia kohtaan ja rakastan lajia, niin on hienoa, että pääsee kovatasoiseen treeniporukkaan. Onhan se omalla tavalla rankkaa, mutta kyllä mä rakastan mennä treeneihin, Jeger kertoo OrPon tiedotteessa.

Jeger sai tänä keväänä kutsun myös U20-tyttöjen maajoukkueleiritykseen. Leiritys alkoi tällä viikolla.

Lue myös: OrPon pelaaja on valittu U20-maajoukkueleirin ryhmään – valinta tehtiin A-tyttöjen SM-finaalien jälkeen

– Kun pääsin maajoukkueleirille, olin siitä tosi iloinen, että mut on huomattu, Jeger sanoo OrPon päivityksessä.

OrPon tiedotteessa Jeger kertoo myös uskovansa, että OrPon nuori joukkue voi omaksua paljon uutta. Joukkue vaikuttaa hänestä myös sellaiselta, että siinä tulee olemaan hyvä yhteishenki.

– Tulen ihan varmasti nauttimaan pelaamisesta ja treenaamisesta tässä joukkueessa. En malta odottaa, että näen, kuinka paljon kehityn ensi kaudella Andrean valmennuksessa kaikilla osa-alueilla, Jeger sanoo tiedotteessa.

Leave a Comment