Juuso Hassi oli Ruotsissa käydyissä PM-kisoissa seitsemäs – kilpailun päätteeksi Hassi kastettiin vesihaudassa kiitokseksi maajoukkueurasta

Juuso Hassi edusti Suomea viikonloppuna moniotteluiden PM-kisoissa. Arkistokuva: Juha Jäntti

Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi sijoittui viikonloppuna Ruotsin Boråsissa käydyissä moniotteluiden PM-kisojen kymmenottelussa seitsemänneksi.

Ennen kisoja Hassi kertoi Oriveden Sanomille, että hänen tavoitteenaan oli parantaa kisoissa kauden parasta tulostaan.

Lue myös: Juuso Hassi on valittu Suomen joukkueeseen moniotteluiden PM-kisoihin – hän lähtee kisoihin hyvällä fiiliksellä parantamaan kauden avausottelun tulosta

Hassin tavoite ei kuitenkaan täyttynyt. Hän otteli Tampereella aluemestaruuskisoissa toukokuussa 7 151 pistettä. PM-kisoissa hänen tuloksensa oli 7 003 pistettä. Kahdessa lajissa Hassi teki kauden parhaan tuloksensa.

Hassi juoksi lauantaina 100 metriä aikaan 11.51. Hänen kauden paras aika matkalta on Tampereen aluemestaruuskisoissa tehty 11.23.

Pituudessa Hassi jäi tuloksella 675 vain neljä senttiä kauden parhaastaan. Kuulassa hän teki kauden parhaan tuloksensa työntämällä 13,68. Tampereella työnnettyä tulosta hän paransi puolisen metriä.

Korkeudessa Hassi teki tuloksen 183 ja jäi kauden parhaastaan vain kaksi senttiä.

Ratakierroksen hän juoksi aikaan 51.46 ja 110 metrin aidat reiluun vastatuuleen aikaan 15.53. Molemmissa hän jäi kauden parhaista tuloksistaan. Ratakierroksen Hassi on juossut jo aikaan 50.92 ja aidat aikaan 15.13.

Kiekossa Hassi teki tuloksen 37,11 metriä, kun Tampereella kiekko lensi 39,56 metriin. Seiväskisassa Hassi ylitti korkeuden 443. Tampereella hän pääsi kaksi senttiä korkeammalta yli.

Keihästä Hassi heitti 54,79 metriä. Hänen kauden paras tuloksensa keihäässä on 56,38 metriä.

1 500 metrillä Hassi ylsi kauden parhaaseen aikaansa reilusti alittamalla viisi minuuttia. Aika oli 4.54,11. Hän paransi aiempaa kauden parasta tulostaan yli seitsemän sekuntia.

Kymmenottelun Pohjolan mestaruuden voitti Ruotsin Elliot Duvert pistein 7 606. Suomen Urheiluliiton verkkosivuillan julkaisemassa kisatiedotteessa kerrotaan. että Duvert oli viiem vuonna junioreiden MM-kisoissa kymmenottelun kolmas.

PM-hopeaa otti Ruostin Carl af Forselles pistein 7 435 ja Suomen Aleksi Savolainen oli kolmas ennätyspisteillään 7 265.

Mitalin Suomelle PM-kisoista toi myös Neea Käyhkö. Hän sijoittui seitsenottelussa hopealle.

Kisatiedotteessaan Suomen Urheiluliitto kertoo myös, että Juuso Hassi kastettiin kilpailun päätteeksi vesihaudassa. Joukkueenjohtaja Jesse Jokinen ja suomalaisurheilijat halusivat siten kunnioittaa Hassin pitkän maajoukkueuran viimeistä edustustehtävää.

Leave a Comment