Oriveden Ampujien heinäkuun lopun mustaruutikisoissa oli samasta orivesiläisestä perhepiiristä mukana neljä naista. Siskokset Päivi Hautakangas ja Helene Janhunen ovat innostaneet esimerkillään myös Helenen tyttäret Jenni Hautakankaan ja Essi Yli-Ketolan perinteikkään harrastuksen pariin.
Päivi ja Helene kulkivat pikkulikkoina isänsä ja setänsä mukana ampumaradalla, ja siitä virisi omakin innostus. Päivi muistaa, että ensimmäiset käynnit radalla osuivat 1970-luvun lopulle.
– Osallistuin sitten aika pian kilpailuihinkin. Olin kymmenen ikäinen, kun voitin kuudesti laukeavien nallilukkorevolverin yleisöammunnan naisten sarjan. Minua nolotti kauheasti hakea palkintoni, kun kaikki minulle hävinneet kilpailijat olivat aikuisia.
Päivi harjoitteli ja kisaili ahkerasti toistakymmentä vuotta. Sitten tuli pidempi tauko, mutta harrastus jatkui taas pian vuosituhannen taitteen jälkeen. Helene lähti mustaruudin pariin vuonna 2007.
Pieni erikoisuus Päivin kohdalla oli se, että hän ampui usean muun asetyypin lisäksi myös musketilla. Tämä ei ollut aivan tavallista naisampujien keskuudessa.
– Joku aikanaan sanoi ääneen, että eihän naiset musketilla ammu. Siitä tietysti heti ajattelin että ”jaa ei ammu muskettia vai”. Kyllähän sitä sitten vain ammuttiin.
Menestystä SM- ja PM-mittelöistä
Yhteistä mustaruutilajien aseille on se, että lähes kaikki ovat suustaladattavia. Valikoimassa on lukuisa joukko erityyppisiä pistooleita ja kiväärejä. Naisnelikko harrastaa kaikkia eri asetyyppejä. Päivi ampuu luotiaseiden lisäksi myös haulikkoa.
Nykyisin Vammalan Seudun Ampujia edustava Helene on kisaillut kotimaassa ja etäämpänäkin. Viime vuonna tuli Ruotsissa järjestetyistä kisoista sotilasnallilukkokiväärin PM-hopeaa sekä naisten sarjan kultaa. Oriveden SM-kisoista tuli useita kulta- ja hopea mitaleja yleisistä sekä naisten sarjoista.
Helenellä on nimissään naisten 100 metrin kiväärissä SE-tulos 91 pistettä neljän vuoden takaa, original-aseella.
– Viime vuosi alkoi vähän heikosti. Mutta piti sitten petrata ettei oma väki vain joutuisi kovin hopeasijoja häpeämään. Hyvähän tuosta kaudesta sitten tuli.
Päivi on saavuttanut vuosien mittaan hopea- ja pronssisijoja niin SM- kuin PM-tasollakin. Haulikossa on tullut kulta sekä useita hopea- ja pronssimitaleita.
Jenni seurasi äitinsä ja tätinsä esimerkkiä. Hän oli ensin mukana seuran erilaisissa talkoopuuhissa. Kun oma seura järjesti kisoja Loilon radalla, Jenni oli usein keittiöhommissa.
– Sitten vähitellen halusin tehdä jotain muutakin kuin vain olla siellä keittiön puolella. Kokeilin ampumista ja sehän oli heti mukavaa ja mielenkiintoista. Kymmenisen vuotta olen nyt ollut mukana mustaruutikuvioissa.
Jennin pikkusisko Essi aloitti mustaruutiharrastuksensa kaksi vuotta sitten. Viime kesä jäi väliin perheenlisäyksen vuoksi. Tänä kesänä hän on ehtinyt taas radalle. Heinäkuun lopun kotikisat olivat kauden ensimmäinen kilpailutapahtuma.
– En ollut itse ajatellut lähteä mustaruutia ampumaan, mutta tulin mukaan lähiporukoiden pienen houkuttelun ja suostuttelun myötä. Kivaa tämä on ollut, varsinkin kun näin perhepiirissä ollaan saman asian äärellä.
Mustaruudissa on sitä jotain
Kilpaileminen on naisnelikolle se juttu, joka pitää mielenkiinnon harjoitteluun yllä. Mustaruutiampujien porukoissa on omanlaisensa yhteishenki ja tunnelma.
– Kilpailut ovat tämän harrastuksen suola. Niissä näemme tuttuja eri puolilta Suomea, ja saamme yhdessä kokea, että tämä on tosi kivaa puuhaa.
Miksi sitten naiset ovat valinneet juuri mustaruudin?
– Onhan meillä kaikilla nykyaikaisemmat aseet metsästystä varten. Mutta radalla mustaruudin tuoksu on ihan ehdoton juttu.
