– Aloitus oli hyvä, se pisti miettimään ja odottamaan. Henkilöistä annettiin hyvä kuva, mutta jotain kuitenkin aina jätettiin sanomatta. Lukijan tehtäväksi jäi miettiä, mitä hän oikeasti tarkoitti, Leena Kokkonen esittää pöydän ympärille kokoontuneelle joukolle.
Osa lehteilee varovasti syliinsä asettamansa kirjan sivuja ja nyökkäilee.
Vieressä istuva Leena Koskinen on Kokkosen kanssa samoilla linjoilla.
– Tämä antaa hyvin monenlaisille lukijoille. Antaa tilaa omille ajatuksille, sitähän hyvissä kirjoissa pitäisikin olla, hän lisää.
Meneillään on Oriveden kaupunginkirjaston ensimmäinen lukupiiritapaaminen kevään ja kesän tauon jälkeen. Syksyn ensimmäisen kirjallisen keskustelun kohteena on suomenruotsalaisen Philip Teirin vuonna 2017 ilmestynyt romaani Tällä tavalla maailma loppuu.
– Millaisia ajatuksia kirja herätti, synnyttikö maailmanlopun tunnelmia? lukupiirin vetäjä, vs. kirjastonhoitaja Mia Moilanen tiedustelee esiteltyään ensin lyhyesti kirjailijan taustaa ja aiempaa tuotantoa.
Auli Kilpeläinen myöntää romaanin nimen luoneen tietynlaisia odotuksia, jotka muuttuivat sitä mukaa, kun tarina eteni.
– Aluksi luulin, että maailmanloppu on konkreettinen uhka. Monessa kohdassa luotiin tunnelmaa mahdollisista uhkakuvista, mutta ne katastrofit eivät sitten toteutuneetkaan.
Sakari Majaluoma arvioi teoksen olleen monin tavoin hyvin tyypillinen, eikä siten tuottanut hänelle suuria ahaa-elämyksiä.
– Keskeisenä oli ajatus, että ainut mitä on tehtävissä, on sopeutuminen. Voi olla, että mitään ei ole tehtävissä, mutta maapallo jää, vaikka me katoamme, hän pohdiskelee maailmanlopun teemaa.
– Sitä ei meidän onneksi tarvitse nähdä, hymähtää Koskinen ja kertoo itse pitäneensä kovasti teoksesta.
– Romaani kannatti ottaa lukulistalle. Hyvin virkistävä kirja lukea ja hotkaisin tämän hetki, kun sain kirjan kirjastosta. Mielestäni kyseessä oli todella hyvin rakennettu ja monitasoinen tarina.
Uusia alueenvaltauksia
Simo Moisio puolestaan paljastaa lukeneensa jo lukupiirin seuravankin kirjan, tosin tietämättään sen päätymisestä yhteiselle lukulistalle. Viime aikoina hän on syventynyt lukemistossaan menneisiin vuosisatoihin, joten Teirin romaani oli hänelle hyppy nykyaikaan.
–Esimerkiksi Olli Jalosen Taivaanpalloa lukiessa täytyi välillä pysähtyä miettimään. Tätä kirjaa vain luki ja luki ilman taukoja.
Erityisesti venäläisten klassikoiden ystäväksi tunnustautuva Moisio kertoo lukevansa eniten käännöskirjallisuutta.
– Viime aikoina mukaan on kuitenkin yhä enemmän tullut myös kotimaista tuotantoa, hän lisää.
Sen sijaan Ulla-Maija Hildeenin lainauspino koostuu pääsääntöisesti kotimaisista naiskirjailijoista.
– Yleensä luen aika lailla kevyttä. En jaksa mitään raskasta, lukupiirikirjat ovat kuitenkin tästä poikkeus.
Majaluoman mukaan lukupiirin hienous onkin juuri siinä, että piirissä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten ajattelisikaan lukevansa.
– Parasta on, että kahdeksan ihmistä lukee täysin saman kirjan ja löytää siitä kahdeksan erilaista näkökulmaa, hän kiteyttää.
Keskustelu on lukupiireilyn suola
Kirjallisuuskeskustelun tyyssijana Oriveden kaupunginkirjaston lukupiiri on vakiinnuttanut asemansa. Pitkänlinjan lukupiiriläiset laskeskelevat lukupiirin kokoontuneen yli kymmenen vuotta, ja moni heistä on ollut mukana aivan ensimmäisistä tapaamisista asti.
Kirjastonhoitajan sijaisena työskentelevä Moilanen on luotsannut kerran kuukaudessa kokoontuvaa piiriä viime lokakuusta lähtien.
– Olen vanha lukupiiriläinen, joten lukupiirin vetäminen itsessään ei ole ollut uusi kokemus, vaikka työtehtävänä se on ollut uusi. Aikanaan olen ajautunut mukaan lukupiiriin juuri sen takia, että ajattelin, että olisi ihanaa, jos joku muukin olisi lukenut saman kirjan samaan aikaan. Lukupiirit ovat vastaus tähän toiveeseen. Piirissä pääsee juttelemaan kirjoista ja jakamaan lukuvinkkejä.
Kevääksi Moilanen valitsi luettavaksi teoksia eri maista ja kulttuureista. Koronarajoitukset kuitenkin katkaisivat lukupiiriläisten matkan maailman ympäri. Kuluvana syksynä estradilla ovat Pohjoismaat.
– Valitsin kirjoja, joissa joko tarinat tai kirjailijat sijoittuvat Pohjoismaihin. Mukaan valikoitunut peräti kaksi kotimaista kirjailijaa, vaikka yleensä luen enemmän käännöskirjallisuutta. Valitsin myös sellaisia teoksia, joihin ei ole pitkiä varausjonoja, että kappaleita varmasti kaikille riittää kaikille osallistujille. Lisäksi olen koittanut myös katsoa, ettei lukulistalle päädy 600-sivuisia romaaneja, ettei kirjan paksuus olisi kenellekään kynnyskysymys osallistumiseen, Moilanen avaa valintakriteereitä.
Ainakin Moisio ilmaisee olevansa tyytyväinen, ettei lukupiiriin käsiteltäväksi valita yli 300-sivuisia kirjoja.
–Minua ei ole koskaan kirjan paksuus hirvittänyt. Jos on mielenkiintoinen kirja niin sen parempi, mitä paksumpi, Majalahti puolestaan vakuuttaa.
Moilanen muistuttaa, että lukupiirin toiminta on kaikille avointa, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
– Osallistujamäärässä ei myöskään ole mitään ylärajaa, vaikka tapaamisissa keskustelu olisi varmasti hyvin toisenlaista, jos mukana olisi esimerkiksi 20 henkilöä. Minulle tärkeää, että jokainen osallistuja saa tilaisuuden kertoa, mitä mieltä oli kirjasta. Toki monesti keskustelun vilkkaus riippuu paljon myös valitusta kirjasta. Kaikki teokset eivät herätä yhtä paljon ajatuksia eikä niissä ole yhtä paljon käsiteltäviä teemoja.
